lauantai 30. joulukuuta 2017

Kaiken takana on...

... mikäs muukaan kuin kokonainen valmennuskurssivaliokunta! Valiokuntaan kuuluu tulevana vuonna 2018 valmennuskurssivastaavan sekä –tiedottajan ja yhden aiempana vuonna valiokunnassa toimineen asiantuntijajäsenen lisäksi kuusi vuosittaisilla valiokuntavaaleilla valittavaa virkailijaa, joiden tehtävät valiokunnassa jakautuvat vastuualueittain. Tässä hieman tarkemmin valiokuntalaisten rooleista tulevan vuoden valmennuskurssitoiminnassa sekä heidän tervehdyksensä teille lukijoille:

Kuvassa vasemmalta Sofia Kauriinoja, Tiina Kangasluoma, Sohrab Känkänen, Matti Mämmi, Anni Liemola ja Pinja Pöllänen
SOMETIIMI: Sometiimin kädenjälkeä on nähtävillä kaikessa Artiklan valmennuskurssien sometoiminnassa, eli Artikla ry:n valmennuskurssien Facebook-sivuilla, Instagramissa käyttäjänimen @artiklavalmennus takana, sekä Snapchatissa käyttäjänimellä @artiklakurssit. Tämän vuoden sometiimiin kuuluvat Tiina Kangasluoma ja Anni Liemola.

Tiina; Heippa! Nimeni on Tiina Kangasluoma, olen ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija ja päätin nyt lähteä ensi vuodeksi mukaan valmennuskurssivaliokunnan toimintaan. Hain kaksi kertaa oikikseen ja kävin molemmilla kerroilla valmennuskurssin. Ensimmäisenä keväänä lukion päätyttyä hain ainoastaan Turun oikeustieteelliseen, mutta toisella kertaa myös Lapin yliopisto pääsi mukaan hakukohteisiini. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen voimani meinasivat olla lopussa, mutta valmennuskurssilta sain uutta puhtia tekemiseen ja vertaistukea jaksamiseen. Toisella kertaa tsemppasin aiempaa enemmän lukuprosessiin ja valmennuskurssi tuki vahvasti oppimistani. Näiden kokemusten myötä valiokunnistamme juuri valmennuskurssivaliokunta tuntui eniten omalta, ja odotan innolla haasteita, joita pesti tuo tullessaan sekä tietenkin tulevaa kevättä uusien hakijoiden tsemppauksen parissa! Anni; Olen Anni Liemola, 20-vuotias ja alunperin sastamalaislähtöinen ensimmäisen vuoden oikisopiskelija. Kuten monien muidenkin, myös minun kohdallani oikikseen pääseminen vaati kaksi hakukertaa. Abikeväänä ensimmäisellä hakukerralla sorruin pääsykokeisiin valmistautuessani moniin tyypillisiin ja jälkikäteen katsoen typeriin virheisiin. Toisena hakukeväänäni opiskelutekniikkani sekä lukusuunnitelmani olivat kuitenkin kunnossa, ja koen myös Artiklan intensiivikurssin olleen korvaamaton apu valmistautuessani pääsykokeeseen.  
Halusin lähteä mukaan valmennuskurssivaliokuntaan, koska olen kahdesti päässyt (tai joutunut) kokemaan pääsykoekevään pyrkijän roolissa. Nyt kolmannella kerralla haluan päästä tsemppaamaan pyrkijöitä sekä näkemään pääsykoekevään toisesta näkökulmasta. Käy ihmeessä ottamassa yllä mainitut some-kanavamme haltuun ja aloita pääsykoekevään tunnelmiin virittäytyminen ajoissa!

BLOGIVASTAAVA: Valiokunnan blogivastaava huolehtii valmennuskurssiblogimme päivittämisestä, blogitekstien käsittelystä, blogin ulkoasusta ynnä muista blogiin liittyvistä tehtävistä. Tänä vuonna blogivastaavan tehtäviä hoitaa Sofia Kauriinoja.

Sofia; Heippa! Olen Sofia Kauriinoja ja olen 19-vuotias ensimmäisen vuoden oikisopiskelija. Pääsin oikeustieteelliseen suoraan Lahden Yhteiskoulun lukiosta, joten junantuomana olen nyt täällä Rollossa. Kävin pääsykoekeväänäni valmennuskurssin ja koin sen hyödylliseksi tukitoimeksi omalle lukemiselle etenkin, kun takana painoivat vielä kevään ylioppilaskirjoitukset. Rovaniemelle lähteminen jännitti hieman, mutta yliopistolta ja ainejärjestöstämme on löytynyt niin huikeita tyyppejä, ettei pohjoisessa oleskelu edes tunnu hassumalta! 

Opiskelu oikeustieteellisessä vaatii istumalihaksilta paljon, mutta kyllä pimeinkin kaamos taittuu kun pitää mielessä palkinnon opiskelusta - eli oman unelma-ammatin. Tämän palkinnon vielä ollessa muutaman vuoden päässä, opiskeluaikakin tarjoaa upeita kokemuksia; fuksihärdelli, sitsit ja esimerkiksi syysvaellus tuovat arkiseen pakertamiseen arvokkaita hengähdystaukoja. Voin kliseisesti kyllä todeta, että oikis todella on ihmisen parasta aikaa!

VERKKOYMPÄRISTÖVASTAAVA: Verkkoympäristövastaavamme huolehtii tehtävistä liittyen valmennuskursseillamme käytettävään verkkoympäristöön liittyen. Verkkoympäristövastaavanamme toimii tulevan vuoden ajan Matti Mämmi.

Matti; Moi! Olen Matti Mämmi, 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija. Vastuualueeseeni valmennuskurssivaliokunnassa kuuluvat valmennuskurssien verkkoympäristö ja sen ylläpito. Kävin Artiklan valmennuskurssin pyrkiessäni sisälle tiedekuntaan, mistä kumpuaakin oma innostukseni olla mukana tässä toiminnassa ja halu auttaa uusia kokelaita lukemaan oikeustieteitä. 

Omilta hakukerroiltani mieleeni on jäänyt mietelause, joka auttoi minua jaksamaan myös vaikeimpina hetkinä luku-urakan keskellä. ”Kaadu maahan seitsemän kertaa, nouse ylös kahdeksan kertaa.” Mielestäni tähän tiivistyy koko pääsykoekevät sekä oikeustieteiden opiskelu. Ajattele pitkäjänteisesti, äläkä lannistu! 

TEHTÄVÄVASTAAVA: Tehtävävastaavamme vastuualueeseen kuuluvat ennen kaikkea tulevan kevään valmennuskurssien tehtävät sekä kurssikokeen tarkastusten organisoiminen. Tehtävävastaavana toimii tulevana keväänä Sohrab Känkänen.

Sohrab; Olen Sohrab Känkänen, 21-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija Helsingistä ja vuoden 2018 valmennuskurssivaliokunnan tehtävävastaava. Lähdin mukaan valmennuskurssitoimintaan, koska haluan toimia ja uskon olevani kykenevä toimimaan oikikseen hakevien pääsykoemenestyksen ja sisäänpääsyn puolesta. Pääsin itse sisään toisella yrittämällä. Jäätyäni oikiksen ulkopuolelle kesällä 2016, käytin seuraavan syksyn ja alkukevään erinäisiin opiskelutekniikoihin ja opiskelumetodeihin perehtyen. Paikansin nopeasti ensimmäisellä hakukerralla tekemäni virheet ja laadukkaassa oppimisen ympäristössä, tietotaitoisessa ohjauksessa sekä rakentavassa sosiaalisessa vertaistukiverkostossa ovet yliopistoon aukesivat lopulta minullekin. Uskon, että tuoreet muistoni kevään urakasta ja kertynyt kokemukseni pääsykokeisiin opiskelusta voivat auttaa myös muut hakijat entistä lähemmäksi sisäänpääsyä. 

SIHTEERI; Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, valiokunnassa toimii jo Artikla ry:n hallinto-ohjesäännönkin edellyttämä sihteeri, joka muun muassa kirjaa ylös valiokunnan kokousten kulun sekä laatii kokouksista pöytäkirjat. Tämän vuoden sihteerinämme toimii Pinja Pöllänen.

Pinja; Moikka! Olen Pinja Pöllänen, 20-vuotias ensimmäisen vuoden oikkari. Lapin hellään huomaan muutin Espoosta päästyäni oikikseen sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä hakukerrallani hain Helsinkiin, koska vaihtoehto tuntui turvalliselta ja jollain tapaa itselleni jopa itsestäänselvyydeltä. Pian pääsykoekevään edetessä huomasin kuitenkin, ettei Helsingin oikis kuitenkaan ole minua varten, ja näin ollen päätin hakea muualle, jos ovet eivät aukeaisi sinä keväänä. Toisella kerralla otin opikseni virheistäni. Vapun aikaan katselin haalareissa heiluvia opiskelijoita ja päätin, että ensi vuonna aion olla yksi heistä. Kevät sujuikin onnistuneesti ja näin ovet Lapin yliopistoon aukesivat. Ennen ensimmäisen luku-urakan alkua muistan sanoneeni ääneen, etten ikinä muuttaisi Rovaniemelle, mutta täällä sitä nyt ollaan! En ole kuitenkaan hetkeäkään katunut. Tottakai muutto Lappiin hieman jännitti, mutta olin kuullut pelkkää hyvää Rovaniemestä. Fuksihärdellin lähtiessä käyntiin kotiuduin tänne ihan huomaamattani. Rovaniemellä on ainutlaatuinen yhteishenki ja olen saanut tutustua mitä mahtavimpiin uusiin ihmisiin! Tsemppiä kaikille kevääseen!
 
Eli tällaisella kokoonpanolla tulemme hoitamaan tulevan vuoden valmennuskursseja. Toivottavasti keväällä nähdään! Tässä vielä jokaiselle tulevan kevään hakijalle muistutuksena tärkeimmät päivämäärät:

            - Korkeakoulujen yhteishaku 14.3.2018-28.3.2018
            - myös erityisjärjestelytarpeista pääsykokeessa on ilmoitettava 28.3.2018 mennessä
            - Artiklan intensiivikurssi alkaa alustavan aikataulutuksen mukaisesti 3.4.2018
            - pääsykoekirjallisuus ilmestyy 11.4.2018
            - Pääsykoe 15.5.2018

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta jokaiselle!

Emilia Haapalainen, valmennuskurssitiedottaja