lauantai 13. toukokuuta 2017

Viimeisiä päiviä viedään

Viikkojen luku-uurastus alkaa tulla jännittävään päätökseensä, kun pääsykokeeseen on enää vain muutama päivä aikaa. Nyt on siis aika aloittaa henkinen valmistautuminen tiistaita varten, jotta pystyt koepäivänä tekemään parhaan mahdollisen suorituksesi.

Pääsykoetta edeltävät viimeiset päivät ovat yhtä tunteiden turbulenssia: vatsassa velloo kytevä jännitys, eikä oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Juuri kun onnistuu rentoutumaan hetkeksi, epätoivo valtaa mielen ja saa taas vakuuttuneeksi siitä, ettei muista tai osaa yhtään mitään. Toisaalta myös helpotuksen tunteminen kohta päättyvästä stressaavasta ajanjaksosta on hyvinkin normaalia. Monet käyvätkin läpi koko laajan tunteiden kirjon ja kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässä, mutta tässä vaiheessa pitää kuitenkin olla selvää, ettei kukaan saa luovuttaa! Jos olet valmistautunut huolella ja tehnyt lukuaikana parhaasi, tiedät ja osaat enemmän asioita kuin uskotkaan. Siinäkin tapauksessa, että valmistautuminen olisi hapuillut jossain kohtaa, muista, ettet voi ikinä tietää mitä kokeessa kysytään! Koetehtävät saattavat olla juurikin sinun ominta osaamisalaasi.

Viimeisinä päivinä itse pääsykoeasioiden opiskeleminen jää monilla taka-alalle, mutta kokeeseen voi ja kannattaa valmistautua myös muulla tavoin. Itse en enää kolmeen viimeiseen päivään pystynyt lukemaan jännitykseltäni ollenkaan, vaikka epätoivoisesti yritinkin kerrata käsitekorttejani ja selailla kirjojen sivuja. Jos oma jännityksesi pysyy paremmin hallussa pysymällä kirjojen ääressä ja viimeiseen asti pänttäämällä, tee niin. Uskalla kuunnella itseäsi! Monille kuitenkin lukemisen lopettaminen kokonaan muutamaa päivää ennen h-hetkeä on ollut oikea ratkaisu, ja se toimi myös minulla.

Kokeessa tarvittavia asioita,
tottakai tärkeysjärjestyksessä
Viimeisinä päivinä keskityin miettimään koepäivän suoritustani, ja kävin mielessäni läpi koko pääsykoepäivän. Suosittelenkin miettimään päivälle kaiken valmiiksi, jottei turhista asioista synny stressiä. Tein itselleni konkreettisen listan asioista, joita tarvitsen mukaan kokeeseen ja pakkasin tavarani valmiiksi. Selvitin hyvissä ajoin nopeimman reitin koepaikalle ja varasin (liian) paljon aikaa mahdollisia eksymisiäni varten. Mietin myös kokeessa mahdollisesti eteen tulevia tilanteita, ja pohdin ratkaisuja niihin. Yritin ennakoida ja välttää yllätyksien aiheuttamaa paniikkia. Kun kaikki käytännön asiat olivat järjestyksessä, käytin loppuajan itseni psyykkaamiseen. Älä anna koko kovan uurastuksesi valua hukkaan vain, koska epäilet itseäsi ja osaamistasi! Pää tuntuu uskomattoman tyhjältä ennen koetta, mutta luota siihen, että tositilanteessa tiedot tulevat aivoistasi kuin itsestään. On uskomatonta, kuinka tarkasti asioita muistaa, kun niitä on päntännyt, kerrannut ja tahkonnut päähänsä useita kertoja.

Itse koetilanteessa pyri pitämään pääsi kylmänä, ja lue ohjeet tarkasti (sekä useaan otteeseen). Älä hätäänny tai heitä hanskoja tiskiin, jos ensisilmäyksellä koe tai joku tehtävistä vaikuttaa vaikealta. Aloita itsellesi helpoimmasta tehtävästä ja kerää itsevarmuutta. Kun ensimmäinen tehtävä on tehtynä, jännityskin on saattanut hieman helpottaa ja alkaa muistaa asioita niihin vaikeimpiinkin tehtäviin!

Suosittelen vastauksien hahmottelemista ajatuksiesi jäsentelemiseksi ja tärkeiden pointtien unohtamisen ehkäisemiseksi. Neuvoisin keskittymään yhteen vastaukseen kerrallaan, jottei käy yhtä köpelösti kuin allekirjoittaneelle hätähousulle. Pyörittelin papereitani pyörremyrskyn lailla ja saatoin keskeyttää yhteen tehtävään vastaamisen vain aloittaakseni toisen tehtävän. Tämä kostautui lopulta siinä, että olin kirjoittanut epähuomiossa kaksi eri tehtävää samalle konseptille, ja jouduin kirjoittamaan toisen vastauksistani kokonaan uudelleen. Siinä käsi katkeamispisteessä kirjoittaessani en voinut kuin miettiä, kuinka ohjeiden lukemista ja huolellisuutta ei voi tähdentää liikaa.

Kaikesta valmistautumisestani huolimatta kaikki ei siis kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta uskon tekemäni ajatustyön auttaneen minua virheeseeni suhtautumisessa. En luovuttanut kämmini takia vaan päätin painaa kahta kauheammin, ja onneksi niin. Ovet tiedekuntaan aukesivat ja yksi elämäni parhaimmista sekä ikimuistoisimmista vuosista alkaa olla nyt takanapäin. Ensi syksynä se voit olla sinä, joka nauttii toinen toistaan hauskemmista fuksihärdellin ja Artiklan tapahtumista, joka käy tervehtimässä joulupukkia ja joka saa jalkaansa ne kuuluisat bolognanpunaiset haalarit.
Odotan innolla pääseväni yhdessä fuksikapteeni-kollegani Laurin kanssa tapaamaan mahdollisimman monet teistä ja johdattamaan teitä läpi artistimaisen vuoden.



Uskomattoman paljon tsemppiä tiistaihin ja toivottavasti nähdään syksyllä!


Tuulia Putkonen
Fuksikapteeni 2017-2018




Pääsykokeen jälkeen olet enemmän kuin tervetullut juhlimaan kanssamme LeBonkiin Helsinkiin tai Toipparille Rovaniemelle!
Bileissä sinulla on tilaisuus tutustua mahdollisesti tuleviin fuksitovereihisi sekä jo hieman vanhempiin tieteenharjoittajiin!

Helsinki:
https://www.facebook.com/events/1910846155825546/

Rovaniemi:
https://www.facebook.com/events/232678157215650/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti