sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Virheistä opiksi


Heissan,

Oli syksy 2013, kun starttasin Rollo-elämäni matkalaukkuineni Rovaniemen rautatieasemalta. Olin valmistunut ylioppilaaksi edellisvuonna ja vaikka jo siihen mennessä olivat selvät sävelet oikikseen hakemisen suhteen muodostuneet, en ikimaailmassa ollut ajatellut sentään Lappiin hakeutuvani. Toisinaan suunnitelmilla on kuitenkin tapana muuttua ja pikku hiljaa rautatieasemalta uudelle Lapin kämpälle selviydyttyäni, siitä eteenpäin vähitellen ympäristöön tutustuessani ja ensimmäisiä avoimen yliopiston opintoja suoritellessani samalla Rovaniemellä sekä hieman jo sen yliopistollakin kierrellessäni, huomasin alkavani kyseenalaistamaan aiempia ennakkoluulojani. Melko pian syksyn edetessä sitten tajusinkin, että juuri Lapin yliopiston oikeustieteelliseen minun olisi päästävä ja ennen kaikkea tiesin, että itse enemmän kuin mitään muuta haluaisin sinne todella päästä. Tästä syntyi pääsykokeen läpäisemiseksi tarvittava motivaatio, jonka voimin lukeminen taittui niiden vaikeimpienkin päivien läpi.

Täytyy kyllä näin heti alkuun todeta, että on todellakin totta, kun välillä sanotaan ajan kultaavan muistot. Nyt nimittäin jälkeenpäin näin toisen vuoden opiskelijana hakukertojani muistellessani, tiivistäisin nämä kokemukset kai lähinnä kutakuinkin: ”ensimmäisellä kerralla luin, toisella sitten enemmän ja kolmannella sen verran hyvin että onnisti”. Huolimatta siitä, etten olisi aikoinaan näin simppelisti keväisiä projektejani tiivistänytkään, on kuitenkin totta, että täysin hukkaan eivät nämäkään keväät menneet. Erotuksena niihin olin nimittäin sisäänpääsykevääseeni mennessä, tai ainakin viimeistään sen aikana, onnistunut hahmottamaan muutamia asioita, joiden avulla uskon pääsykokeen sitten keväällä 2014 läpäisseeni.

Näistä asioista tärkeimpänä pitäisin oikeasti pyrkimistä kirjan asioiden kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen, eli siihen että tulee todellakin kiinnittäneeksi huomiota siihen mitä lukee ja tajuamaan sen sisällön. Itse opin tämän vasta toisella kerrallani kantapään kautta, kun huomasin vielä pääsykokeessa joutuvani avuttomana keksimään vastausta edessäni olleeseen 15 pisteen tehtävään, josta minulla ei ollut käytännössä mitään hajua. Sen verran kuitenkin tiesin, että kyseinen pätkä sisältyi ns. henkilökohtaiseen inhokkiosuuteeni, jonka läpi kahlaamisesta onnistuin tekemään melkoisen kärsimystaipaleen, vaikken sen kummemmin sen sisältöä edes keskittynytkään avaamaan.  Näin jälkeenpäin ajateltuna kyseinen toimintani tuntuu melko käsittämättömältä, mutta niin.. Siihenhän se homma taisi silloin kaatua. Onneksi omista virheistä on kuitenkin hyvä ottaa opiksi ja seuraavana keväänä löysinkin itseni pänttäämästä tietoyhteiskuntastrategian kärkihankkeita aivan samalla tarmolla kuin muutakin kirjaa, vaikken sitten varsinaista intohimoa esimerkiksi juuri kyseistä projektia kohtaan olisi tuntenutkaan. Turhaan mielipiteistelyyn tai kirjan omakohtaiseen suurempaan priorisointiin ei siis kannata kompastua tilanteessa, jossa koko alue pitäisi osata melko tasaisesti. Ja kun ennen kaikkea todella ymmärrät lukemasi, helpottuu myös asioiden muistaminen ja siitä edelleen itse pääsykokeessa asioiden soveltaminen sekä oikeiden vastausten tuottaminen.


Ymmärtämisen rinnalle ehdottomasti tärkeimpinä elementtinä lukemiseeni muodostui kertaus. Itse koin kertaamisen tärkeänä oppimisen välineenä siksi, että kun juuri opituille asioille haki jatkuvaa toistoa ja muistelua, edesauttoi tämä myös pidempiaikaista ja pysyvämpää muistamista. Omalla kohdallani toteutin tätä kertaamalla aamulla ensimmäiseksi edellispäivänä lukemaani ja vastaavasti illalla muistelin kyseisen päivän aikana oppimaani. Jossain kohti kevättä askartelin myös kaikista kirjan termeistä, periaatteista ja säännöistä muistikortit, joiden avulla testasin tasaisesti kirjan kaikkia alueita riippumatta siitä, mitä aluetta milloinkin luin. Näin ollen tuli mietittyä aktiivisesti myös sellaisia alueita, joita en kyseisinä päivänä muuten lukenut.  

Neuvon myös etsimään tasapainon lukemisen ja päivän muiden perustarpeiden välille. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka kevät tuleekin menemään todennäköisesti ohi yhdessä hujauksessa, muodostuu se yllättävän pitkäksi ja kuluttavaksi taipaleeksi, ellet muista pitää itsestäsi huolta. Tämän takia sinun kannattaa rakentaa lukupäiväsi hyvien yöunien, ruokataukojen, liikunnan ja myös tarvittavan vapaa-ajan ympärille, koska välillä on hyvä vaihtaa aivot vapaalle. Tästäkin minulla löytyy kokemusta vähän eri variaatioin. Ensimmäisellä hakukerralla olin onnistunut nimittäin väsyttämään itseni loppuun jo viikkoja ennen varsinaista koetta ja muodostanut lukemisesta lähinnä pakollisen pahan, kun taas seuraavana keväänä katsoin parhaaksi tasapainottaa arkea työn ja lukemisen välillä. Kolmannella kerralla päädyin sen sijaan näiden välimuotoon: en tehnyt enää töitä, sillä päätin että kyseisenä keväänä olisi viimeinkin minun vuoroni ja koin itse onnistuvani siinä parhaiten keskittymällä kerralla vain yhteen urakkaan; itse pääsykoelukuun. Pyrin hieman aikatauluttamaan päivääni siten, että varasin lukemiselle päivittäin tietyn sivu- tai aikamääräisen tavoitteen ja kun tämän olin sille päivää hoitanut, pystyin käyttämään illasta aikaani muihin asioihin. Välillä pidin myös kokonaisia vapaapäiviä, joiden aikana sain rehellisesti keskittyä muuhun kuin lukemiseen. Pelkkien päiväkohtaisten aikataulujen lisäksi laadin suunnitelmaa aina pidemmälle myös viikkokohtaisesti, jotta pystyin paremmin hahmottamaan millaista tahtia ehdin etenemään aluetta pääsykokeeseen saakka. Tämä toi eräänlaista mielenrauhaa niille illoille, kun paniikki alkoi hiipimään selkäpiitäni pitkin ja aloin epäilemään omaa etenemistäni. Toisaalta aikataulu toimi myös kirittäjänä siinä kohti, kun tahti olisi muuten meinannut hyytyä.

Vaikka silloin tällöin olikin virkistävää nähdä myös kavereita ja tehdä jotain piristävää, ovat urbaanit legendat pääsykoekevään suhteellisen kuolleesta sosiaalisesta elämästä ainakin oman kokemukseni pohjalta melko totuuspohjaisia. Mielestäni oli kuitenkin vain helpompaa keskittyä lukemiseen, kun ei turhaan sitonut itseään lukusuunnitelmaa sotkeviin menoihin. Toisinaan päivätavoitteeseen pääseminen saattoi nimittäin viedä odotettua enemmän aikaa ja tällöin oli hyvä kun vapaa-ajan sai järjestettyä joustavasti omien tarpeiden mukaisesti. Suosittelenkin lämpimästi raivaamaan kalenterin suosiolla kevään ajalta tyhjäksi ylimääräisiltä suunnitelmilta, vaikka onkin toki hyvä pitää myös mielessä, ettei pelkästä ansioituneesta erakoitumisesta lisäpisteitä kokeessa jaellakaan.  

Huolimatta siitä, että koko kevään ajan on erityisen tärkeää koittaa pitää pää kylmänä, on hyvin todennäköistä, että lukupäivien muodostama oppimisprosessi myös niine alamäkineen voi ottaa välillä hieman ylitsepääsemättömästikin voimille. Tästä eteenpäin pääsemistä voi olennaisesti helpottaa mahdollinen tukiverkosto. Yksin lukiessa voi oma lukukupla muodostua välillä melko ahdistavaksikin ja ainakin itse koin tärkeäksi asiaksi saada välillä myös juttuseuraa ja samalla usein hieman valoa häämöttämään sinne tunnelin päähän. Vaikka itse turvauduin lähinnä vanhempieni (heidän mahdollisen ennenaikaisen harmaantumisensa hinnalla..) ja kavereideni (heihin jotka uskaltautuivat vielä puheluihini vastaamaan..) tukeen, olen kuullut monelle hakijalle juuri valmennuskurssien olleen avainasemassa myös kevään aikaisen tukiverkoston roolissa.
 

Todennäköisesti olet tätä lukiessasi jo tehnyt tai vielä tekemässä yhtä elämäsi parhaimmista päätöksistä: hakea oikikseen. Mikäli tämä on myös sinun unelmasi, muistutan vielä, että oikotietä onneen ei ole, vaan sinun täytyy olla valmis antamaan täysi panoksesi ja tekemään nyt kerralla kaikki se työ, mitä sisäänpääsy vaatii. Mikäli päätät tämän tehdä, voin vakuuttaa sinulle, että se tunne kun viimein marssit koesalista onnistunein fiiliksin pihalle, kun tästä edelleen pitkään kestänyt jännittämisesi palkitaan hyväksytyllä tuloksella, tämän tuloksen konkretisoituessa tiedekunnan tervetulokirjeeseen ja viimein saadessasi vetää ne kauan odotetut bolognan punaiset haalarit yllesi, voin vakuuttaa, että esimerkiksi (vain) jo tämä kaikki tulee todellakin olemaan kaiken sen vaivan arvoista. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja eikö ole toisaalta aika ihanaa ajatella, että nyt sinulla on täysi mahdollisuus saavuttaa omasi!

Huolimatta siitä miten juuri sinä aiotkaan luku-urakkasi järjestää, on tärkein neuvoni joka tapauksessa pätevä: mitä ikinä teetkin, älä ainakaan missään vaiheessa luovuta. 

Kaikkea hyvää sinulle pääsykoekevääseesi toivottaen,

Tiia

 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Happy ending?



Oikeustieteellisen pääsykoe ja pääsykoekevät lähenevät kovaa vauhtia, joten on aika pysähtyä miettimään, miten tulevasta koitoksesta selviää. Toimin Artikla ry:n valmennuskurssitiedottajana vuonna 2015, ja pääsinkin seuraamaan viime keväänä vierestä lukemattomien hakijoiden tuskailua pääsykoekirjan kanssa. Lisäksi kävin saman mankelin läpi hakiessani oikikseen itse, hakuprosessistani voit lukea täältä. Monet toistavat hakuprosessin aikana turhia virheitä, joten nyt yritänkin muodostaa kokemani perusteella jonkinlaista yleiskuvaa siitä, mitä kannattaa ja ei kannata pohtia pääsykoekevään aikana. Toivon, että vinkeistä on apua keväällä.

Ensimmäinen ja tärkein asia, jota ei voi korostaa liikaa, on ihmisten kyky oppia eri tavoilla. Aivan liian moni hakija tuijottaa vieruskaverin lukutekniikkaa ja opiskelumääriä kuvitellen, että itse on pystyttävä tekemään kaikki täsmälleen samoin. Kahta samanlaista oppijaa ei kuitenkaan ole olemassakaan: yksi oppii kuuntelemalla, toinen puhumalla, kolmas värien kautta, neljäs pänttäämällä, viides kirjoittamalla asioita ylös… Yksi pahimmista virheistä, mitä pääsykoekevään aikana voi tehdä, on ahdistua muiden opiskelumenetelmistä. Vaikka toinen olisi istunut 12 tuntia kirjastossa ja itse olisit sinä aikana lukenut vain parikymmentä sivua, ei ole mitään syytä ahdistua. Samanlainen opiskelurytmi ei sovi kaikille, joten kannattaakin keskittyä omaan opiskeluun eikä vertailla itseä muihin.

Toinen muistamisen arvoinen seikka on se, ettei määrä korvaa laatua. Yllättävän moni oikeustieteelliseen hakeva tuntuu kuvittelevan, että sisään pääsee se, joka on lukenut pääsykoekirjan läpi useammin kuin muut. Tällainen kuvitelma ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Osa hakijoista lukee pääsykoemateriaalin läpi vain kerran tai kahdesti ja osa taas jopa kymmenen kertaa, mutta sisäänpääsyn kannalta lukukertojen määrä ei ole ratkaiseva. Kirjan voi paukuttaa läpi vaikka miljoonasti ymmärtämättä siitä sanaakaan, kun taas tehokas lukeminen auttaa oppimaan asioita jo parin lukukerran jälkeen. Älä siis tuijota sivumääriä vaan mieti rehellisesti sitä, kuinka paljon olet oikeasti oppinut.

Haluaisin myös korostaa sitä, ettei oikeustieteelliseen hakeminen ole pikajuoksu vaan maraton. Joka vuosi joidenkin hakuprosessi kaatuu valitettavasti jo ensimmäisten viikkojen aikana liian rankkaan lukutahtiin. Pääsykoemateriaali on toki laaja, mutta kevätkin on yllättävän pitkä. Yksi erittäin tärkeä asia ei nimittäin välttämättä tule heti mieleen: pääsykoekirjaan ehtii kyllästyä kevään aikana monta kertaa. Ei siis kannata yrittää oppia kaikkea ensimmäisen kuukauden aikana tai väsyttää itseä lukemalla heti alkuun kymmentä tuntia päivässä. Oppimisen huippuhetken tulee olla pääsykoepäivänä, ei kuukautta sitä ennen. Mikäli itsensä uuvuttaa heti kirjojen julkaisun jälkeen, ei tärkeimpien viimeisten viikkojen pänttäämisestä tule mitään.

Aivan liian usein kuulee myös huhupuheita siitä, että oikeustieteelliseen pyrkivän tulee lukea vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Harrastuksia ei saa olla, töissä ei saa käydä eikä kavereita saa nähdä, mikäli mielii päästä tiedekuntaan sisään. Tällainen käsitys on kuitenkin ihan väärä. Oikeustieteelliseen pääseminen vaatii tietenkin paljon vaivannäköä, mutta kaikkea muuta elämää ei silti kannata unohtaa koko kevään ajaksi. Itse asiassa lukuprosessin aikana on usein hyvä saada välillä muutakin ajateltavaa kuin pääsykoekirjat. Ahkeran opiskelun jälkeen on monesti järkevää pitää vaikka useamman päivänkin tauko ja tehdä jotain sellaista, joka ei liity oikikseen mitenkään. Tauon jälkeen on nimittäin jälleen uutta virtaa opiskella.

Myös itse lukemisen aikana tauot ovat tärkeitä. Kaikessa opiskelussa tulee välillä vastaan sellainen piste, jossa aivot yksinkertaisesti kieltäytyvät vastaanottamasta enempää tietoa. Tällöin on aivan turha pakottaa itseään jatkamaan itku kurkussa, vaan kannattaa pitää rehellinen tauko. Hetkeksi kannattaa mennä leipomaan kakkua, rapsuttamaan koiraa, juttelemaan kaverille tai tekemään jotain muuta sellaista, joka auttaa kasaamaan ajatukset. Itse kävin lukemisen lomassa kävelyllä aina silloin, kun opiskelu alkoi hajottaa. Puolen tunnin ulkoilu ei vie lukemisesta aikaa juuri yhtään, mutta tuulettaa ajatuksia ja auttaa jaksamaan.

Kannattaa myös pitää mielessä se, että et ole yksin pääsykoekevään aikana. Jokainen oikeustieteelliseen tosissaan hakeva kokee kevään aikana myös negatiivisia tunteita: väsymystä, ärtymystä, turhautumista ja ahdistusta. Se on täysin normaalia eikä tarkoita sitä, ettei sisäänpääsy ole mitenkään mahdollista. Valmennuskursseilla kurssikavereista ja kurssien järjestäjistä saa tarvittaessa tukea, minkä lisäksi myös perhe, ystävät ja muut läheiset osaavat auttaa. Ei kannata sulkeutua neljän seinän sisälle tuntemaan maailman tuskaa silloin, kun lukeminen ei meinaa onnistua. Sen sijaan kannattaa puhua jollekin sellaiselle, joka ymmärtää. Et ole ainoa, jolla lukeminen välillä ahdistaa.

Vielä viimeisenä haluaisin muistuttaa siitä, että kaikesta stressistä huolimatta pääsykoekevään aikana ei kannata luovuttaa. Vaikka viime hetkellä mielessä olisikin täysi paniikki ja varmuus siitä, ettei sisäänpääsy tule onnistumaan, ei silti tule antaa periksi. Kevään aikana hankittu tieto ei katoa viimeisten viikkojen paniikista huolimatta, ja ainahan voi käydä tuuri, ja pääsykokeessa saatetaan kysyä niitä ainoita asioita, joista tiedät mitään. Luota siis itseesi ja mene pääsykokeeseen näyttämään osaamisesi.

Oikikseen pääsee erilaisia ihmisiä, jotka ovat hakeneet tiedekuntaan erilaisista lähtökohdista. Kannattaa tutustua valmennuskurssiblogin tarinoihin, sillä ne näyttävät hyvin nopeasti, kuinka erikaltaisia reittejä pitkin tiedekuntaan voi päästä. Muista siis pysyä rehellisenä itsellesi ja opiskella juuri sillä metodilla, joka sopii sinulle. Ole itsellesi armollinen ja muista pitää taukoja lukemisen seassa, keskity laatuun määrän sijasta. Oman väyläsi löytämällä kevät hujahtaa ohitse ja kohta onkin aika aloittaa syksy uuden tiedekunnan opiskelijana.

Paljon tsemppiä!

Essi Salmela

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Itseluottamus koetuksella



Mielenkiintoni oikeustieteeseen heräsi vasta lukion toisen vuoden aikana. Muistan lukion syventävällä lakikurssilla ajatelleeni, että tästä asiasta haluan oppia vielä paljon lisää. Vuosi oli 2013 ja pian kouluihin hakemisen ja kirjoitusten jälkeen tilasin pääsykoekirjan ja järkytyin saadessani sen käsiini. Kirjassa oli 600 sivua ja paniikki alkoi kun tajusin, että lukuajasta menetin kuukauden kirjoitusten takia. Ajattelin, että varmaan riittää, jos saan luettua alueen kaksi kertaa. Ei riittänyt. Omat pisteeni jäivät todella kauas sisäänpääsyyn vaadittavasta määrästä. Seuraavan vuoden suunnitelmat olivat kuitenkin jo onneksi selvillä. Vuodeksi suuntasin naapurikaupunkiin Haapavedelle. Siellä opiskelin vuoden oikeustieteellisellä linjalla ja suoritin avoimia opintoja lähtöpisteiden toivossa.

Kevät 2014 ja vastassa oli toinen hakukerta Kirjassa oli taas 600 sivua, mutta se ei enää tullut yllätyksenä. Olinhan kuitenkin kuluneen lukuvuoden aikana lukenut työoikeuden yli tuhat sivuista kirjaa. Kirjoituksista sain vain 13 pistettä yhteispistekiintiöön, mutta onneksi minulla oli vuoden aikana kertynyt lähtöpisteitä saman verran. Kirjan luin kolme kertaa. Hitaasti, mutta varmasti. Minulla oli kova luotto siihen, että vuoden työskentely ja lakitekstin lukeminen olisi tehnyt minusta paremman oppijan. Olin kuitenkin edellisenä vuonna opiskellut enemmän kuin lukiossa koskaan. Edes ennen ylioppilaskirjoituksia en lukenut näin paljon. Olin vakuuttunut siitä, että tämä vuosi on minun vuoteni. Vertailin mahdollisia pisteitäni pisterajoihin, ja olin varma, että pääsen sisään. Edelliseen vuoden pisterajoilla pääsisin. Toisin kävi. Pisterajat nousivat korkeammalle kuin koskaan ja se tuli uskomattomana järkytyksenä. Vaikka en vuoden opiskelun jälkeen päässytkään sisään, vuosi ei missään nimessä mennyt hukkaan. Lähtöpisteitäkin tärkeämpänä pidän sitä, että opiskelin välivuoden ja tutustuin alaan. Vielä vuoden opiskelunkin jälkeen oikeustiede tuntui minulle oikealta alalta ja olin valmis tekemään vielä paljon työtä unelmani eteen.

Syksy 2014 ja välivuodeksi oli taas keksittävä tekemistä. En uskonut saavani töitä, joten ainoaksi vaihtoehdokseni näin sen, että kuluttaisin taas yhden vuoden opiskelemalla lisää oikeustieteen opintoja. Opistossa opiskelu oli tullut vuoden aikana tutuksi ja ylöspäin oli päästävä, joten suunnakseni otin tämän mystisen Rovala-opiston, josta olin internetin keskustelupalstoilta lukenut. Loppukesän työt ja opintojen aloitus meni hieman ristiin, mutta muutto Rovaniemelle ja syksyn aloitus onnistui käytännön pulmista huolimatta melko hyvin. Rovalassa tutustuin todella moneen uuteen ihmiseen, jolla oli melko samanlainen tilanne kuin minulla. Suurimmalla osalla pari hakukertaa takana ja ehkä jopa myös avoimia yliopisto-opintoja. 

Kevät 2015 ja uuden pääsykoekirjat julkaistiin. Tällä kertaa kaksi kovakantista ja sivuja yhteensä 900. Säikähdin sivumäärää, mutta parin päivän aikana selvisi, ettei kaikkea oltu tarkoitettu luettavaksi asti. Aikaisemmista vuosista oppineena päätin, että nyt nämä kirjat luetaan niin monta kertaa, että sinne kouluun päästään. Tein päätöksen, että tämä on viimeinen hakukertani. En ollut keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa elämälleni, mutta neljättä kertaa en pääsykoekevättä halunnut enää kokea. 

Lukusuunnitelman tein tosi tiukaksi. Ensimmäisen pari kuukautta luin varmasti sen 100 sivua päivässä. En laskenut lukemiseen kulutettuja tunteja, vaan annoin itselleni sivumäärän, mikä päivän aikana piti saada koluttua läpi. Kalenteriin merkitsin jokaisen päivän luetut sivut ja määrät. Näin lukemisen ja oppimisen kehitystä oli helppo seurata. Ensimmäisellä lukukerralla en tehnyt ollenkaan yliviivauksia, koska silloin ei osaa keskittyä tärkeimpiin asioihin ja tulee huomaamatta yliviivattua koko sivu. Ensimmäinen lukukerta oli muutenkin sellainen hutaistu vilkaisu kirjan sisältöön. Luin kirjan alueet 8-10 kertaa, joka oli huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina. En siis lukenut kirjoja kannesta kanteen, vaan alue kerrallaan. Viidennen lukukerran jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että asiat olivat jo jääneet mieleen. Monet sanovat, että ei se määrä monesti kirja luetaan, vaan se laatu. Minä ylioppilaskirjoituksista heikon C:n saaneena voin kertoa, että ei se luettujen kertojen määrä, mutta jos kirjan lukee 20 kertaa, niin eiköhän sinne muistiin jotain jää.

Kolme hakukertaa se sisäänpääsy loppujen lopuksi vaati. Eräänä aurinkoisena päivänä raskaan työvuoron jälkeen avasin sähköpostissa olleen linkin ja sain selville tulleeni hyväksytyksi kouluun. Tätä hetkeä seurasi huutoa ja paljon hysteeristä itkua. Muistan itkeneeni useamman tunnin ja vain istuneeni nojatuolissa miettimässä, että onko tämä totta. Unelmani toteutui. Fiilis oli mahtava ja kaikki muutaman vuoden työ palkittiin. Tätä päivää muistellessa voin kertoa, että se on edelleen tähänastisen elämäni onnellisin. 

Uskon että hakukeväässäni elämäntavoillani oli suuri merkitys. Jätin alkoholin kokonaan pois, harrastin urheilua säännöllisesti usean kerran viikossa ja söin hyvin. Vaikka pääsykoealueen asiat pyörivät koko ajan mielessä, osasin silti pitää vapaata ja rentoutua. Viimeiset päivät ennen pääsykoetta olivat kamalia. Luotto omiin taitoihin katosi kokonaan, mutta onneksi ympärillä oli paljon rakkaita ihmisiä, jotka muistuttivat, että tällä lukemisen määrällä on pakko osata jotain. Paineita myös lisäsi se, että oli tiedotettu tämän olevan viimeinen vuosi kun lähtöpisteillä olisi pääsykokeissa mitään hyötyä. Kun pisteet pääsykokeista tulivat, selvisi, etten olisi sisäänpääsyyn niitä edes tarvinnut.

Oliko välivuosien aikana opiskeleminen kannattavaa? Opiskelu opistoissa oli melko kallista. Vanhempani eivät tukeneet opetuksen kustannuksissa, mutta kelan opintotukea opintoihin sai kuitenkin. Yhtäkään kirjaa minun ei ole vielä tähän päivään mennessä tarvinnut ostaa pääsykoekirjojen lisäksi. Kirjat järjestyivät yleensä joko muiden kaupunkien kirjastoista tai sähköisinä versioina. Rahallisesti vuosien aikana en siis rikastunut, mutta en usko, että olisin koskaan päässyt kouluun, jos en olisi noita kahta vuotta käyttänyt opiskelemiseen. Pääsykoekirjoissa olevat asiat olivat kuitenkin aivan samoja asioita, mitä olin syksyn aikana tentteihin opiskellut ulkoa. Minulla ei oikeustieteen lisäksi ollut mitään muuta alaa, joka minua olisi kiinnostanut, joten olen ihan tyytyväinen siihen, miten välivuoteni käytin. 

Miksi Lapin yliopisto? Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta joten yliopiston valinta oli aika helppo. Avoimet opinnot, joita suoritin olivat myös suoraan hyväksiluettavissa Lapin yliopistoon, joten parhaan hyödyn irtisaamiseksi opintojeni on tapahduttava Lapin yliopistossa. 

Julia