Läpi hallinto-oikeuden harmaan kiven

Ensimmäisen lukiovuoteni aikana ryhdyin pohtimaan, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Valinta oikeustieteen, valtiotieteen, historian ja maantieteen välillä ei aluksi vaikuttanut helpolta. Maantieto sekä historia olivat lempiaineitani läpi lukioajan. Lukion toisella luokalla tulevaisuuden suunnitelmat kirkastuivat. Oikeustiede antaisi mielestäni parhaat valmiudet työllistyä, sulkematta kuitenkaan mitään haaveilemaani urapolkua ulos.

Ensimmäinen hakukertani Helsingin Oikeustieteelliseen, yo-keväänä 2011, oli jälkikäteen ajateltuna täysi farssi. Ajatukseni harhailivat tulevissa lakkiaisissa ja armeijaan lähdössä niin intensiivisesti, etten saanut yhtä pääsykoekirjoista luettua lainkaan. Myös tiivis juridinen teksti aiheutti aluksi päänvaivaa. Oli selvää, ettei paksua kirjekuorta koskaan tullut. Kesällä koittanut asepalvelus tarjosi toivotun aikalisän seuraavaa kevättä ajatellen.

Keväällä 2012 päätin, kotiuduttuani, yrittää Helsinkiin uudestaan. Tämä olisi viimeinen kerta. Heti kirjojen ilmestyttyä pyrin panostamaan täysillä. Kuitenkin jo toukokuun aikana iski epätoivo. Kahdeksan tunnin päivittäinen luku-urakka oli liikaa, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen ottaessa vallan. Päätin seuraavana keväänä maksimoida onnistumisen todennäköisyyden ja hakea Lappiin.

Kevät 2013 koitti maaliskuussa aurinkoisena mutta kylmänä. Odotin innolla kirjojen sijasta kirjan ilmestymistä. Paksu pokkari vaikutti mielenkiintoiselta. Perhe-, työ-, valtiosääntö-, kauppa-, velvoite-, rikos-, vero- ja kv-oikeutta. Aiheet vaikuttivat tärkeiltä ja olennaisilta myös yleissivistyksen kannalta. Aikaisempana vuonna Helsinkiin oli ollut laaja kirja perheoikeudesta. Aihe oli siis tuoreessa muistissa. Tällä kertaa päätin myös järjestää täydellisen lukurauhan ja muuttaa yksin asumaan.

Aluksi luin vain pari tuntia päivässä, kiihdyttäen koko ajan tahtia. Huhtikuun aikana aloitin alleviivaukset ja nostin päivittäiset tehokkaat lukutunnit neljään. Hyvin menneet valmennuskurssin välikokeet toivat varmuutta ja tietoa osaamisesta. Vappuaattona kävin ostamassa huoltoasemalta oluen ja jatkoin lukemista, koska hyvä lukupäivä ei katso kalenteria. Toukokuussa aloitin tekemään muistiinpanoja ja nostin lukutunnit kuuteen. Pidin edelleen yhden vapaavalintaisen vapaapäivän viikossa, sen mukaan milloin lukeminen ei sujunut. Toukokuun lopussa iskivät helteet, jolloin lukeminen muuttui entistäkin piinallisemmaksi. Pelastuksen toi kuitenkin viilennetty Kaisa-talon kirjasto.

Pääsykoe oli tuolloin vasta kesäkuun 11. päivä. Kesäkuun alkupäivät vietin täysin yksin kertaillen 10 tuntia päivässä. Itse pääsykoe meni epätasaisen varmasti osan tehtävistä ollen mielestäni helppoja ja toisten todella vaikeita. Monet muutkin olivat samaa mieltä. Omaan koesuoritukseeni en ollut täysin tyytyväinen. Päälimmäisenä mielessäni oli eräs monivalintakysymys, jonka oli saattanut ymmärtää kahdella eri tavalla. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vastata, koska oikeutta valittaa ei ilmeisesti olisi jos jättäisi vastaamatta.

Tulokset julkaistiin heinäkuun alussa. Nettisivuille ilmestyi puolenyön aikaan teksti: HYLÄTTY.

Yö sujui ristiriitaisissa tunteissa. En tiennyt kuinka kauas olin jäänyt. Seuraavana päivänä tuli kirje. Olin jäänyt puolen pisteen päähän. Tilasin koevastaukseni, jotta saatoin käydä läpi mahdolliset arvosteluvirheet. Tällöin muistin tulkinnanvaraiseksi jääneen kauppaoikeuden monivalintakysymyksen 6d.

Laadin kysymyksestä tiedekunnalle oikaisupyynnön. Oikaisupyynnön vastauksessa todettiin kysymyksen olleen ''erinomainen ja selkeä''. Muutosta ei siis tullut. Tiesin olevani asiassa oikeassa ja kysymyksen olleen tulkinnanvarainen, joten päätin viedä asian hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Rovaniemen hallinto-oikeus käsitteli asiaa kuusi kuukautta. Maaliskuussa 2014 kirje hallinto-oikeudesta oli saapunut postilaatikkoon. Koitti elämäni jännittävimmät hetket. Päätös oli yksimielinen. Kysymys oli ollut niin tulkinnanvarainen, ettei hakija voinut kohtuudella tietää miten siihen olisi tullut vastata. Kokeesta saamaani pistemäärää määrättiin korotettavaksi yhdellä pisteellä, mikä tarkoitti sisäänpääsyä.

Vuosi oli kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran olin ottanut kirjan käteeni ja aloittanut valmistautumisen, siihen että hyväksymiskirje oli vihdoin saapunut. Päätin aloittaa opiskelut toden teolla vasta syksyllä, yhdessä muiden iloisten fuksien kanssa, ikimuistoisten tapahtumien parissa.

Juristin työ on oikeudenmukaisuuden puolesta taistelemista. Työn ja tuloksen välillä voi kulua joskus pitkäkin aika. Älä koskaan luovuta, varsinkaan jos olet oikeassa!

Juho

Pääsykoetta seuraavan päivän ilta. Nyt voi ottaa rennosti.

Elämää ja oikeustiedettä opettajan näkökulmasta

Jälleen on se aika vuodesta, kun tuhannet lakimiehen jyvät kylvetään – toiset enemmän ja toiset vähemmän ravinnerikkaaseen maaperään. Jälleen on se aika vuodesta, kun näiden kokelaiden aivokapasiteetin täyttävät erinäiset ajatukset, huolet ja murheet oikiksen pääsykokeeseen ja siihen valmistautumiseen liittyen. Ja jälleen on se aika vuodesta, kun tämä(kin) opettaja kasaa omat ajatuksensa ja resurssinsa valmennuskurssilaisten avunhuutoihin vastaamiselle koko kevään mittaiseksi projektiksi.

Hakijoita on melkoinen joukko, samoin valmennuskurssille osallistujia. Kaikilla on sama, muttei yhteinen päämäärä: saada kesällä tiedekunnasta se legendaarinen paksu kirje. Kysymys on yksilölajista. Päämäärän saavuttamiseksi kukin voi tehdä työn vain ja ainoastaan itse. Kuitenkin, toisten suoriutuminen määrittää kokelaiden tason ja siten myös Sinun sisäänpääsysi. Muiden suoritukseen ei voi vaikuttaa, jolloin kannattaa asennoitua alusta saakka urakkaan siten, että tekee itse parhaan mahdollisen suorituksensa itselleen sopivin keinoin ja pitäytyy omassa pääsykokeeseen valmistautumissuunnitelmassa kurinalaisesti. Joku lukee yötäpäivää, toinen tekee muistiinpanoja ja alleviivaa. Kolmas mieluummin keskustelee toisten kokelaiden kanssa ja neljäs … Listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska valmistautumistapoja on yhtä kirjava määrä kuin on hakijoita. Yhtä kaikki, oppimisen keinot kannattaa hyödyntää monipuolisesti. Selvää lienee, että istumalihas on hyvin pitkälti se, joka oikikseen hakemisessa perustyön tekee, mutta kaikki omaa urakkaa helpottavat keinot kannattaa ottaa käyttöön. Näistä omasta mielestäni paras keino – joskaan ei yksistään oikotie onneen – on valmennuskurssille osallistuminen. Yksikölajin yllättävä ominaispiirre ja yksilösuorituksen onnistumisen salaisuus onkin yllättäen kollektiivisuus ja yhteistyö sekä asian perinpohjin tuntevan tahon kanssa (opettaja) että asioiden puiminen muiden samassa tuskaisassa tilanteessa olevien kanssa (muut kokelaat).

Tämän toivottavasti ajatuksia herättävän pätkän ohessa tahdon esitellä teille itseni. Olen Niina; varatuomari, oikeustieteen ja hallintotieteen maisteri sekä yksikönpäällikkö Rovaniemeltä. Näiden tylsähköjen virallisten tittelien lisäksi olen myös seuraavaa: melkoinen persoona, nainen, kaninomistaja ja kilpaurheilija. Olen nyt kuusivuotisen lakimiesurani aikana mm. toiminut niin oikeustieteen lehtorina kuin vuosittain valmennuskurssiopettajana. Toki työkokemukseeni mahtuu nykyisten esimies- ja johtotehtävien lisäksi myös perinteisempiä lakimiestehtäviä niin käräjäoikeuden, valtion kuin kaupungin palveluksesta, mutta yhtenä pysyvänä tekijänä urallani on aina ollut keväinen Artiklan valmennuskurssopettajan tehtävä. Koska lakimiehillä ei tunnetusti ole taloudellisia murheellisuuksia, voisi joku kysyä, miksi keskitän virkatöiltä ja urheilulta liikenevän vapaa-aikani johonkin muuhun kuin Netflixin pläräämiseen eli niin kutsuttuun oikeaan elämään.

Niinpä. Miksi?

Siksi, että opettaminen on mielekästä, mukavaa ja sekä ammatillisesti että esiintymistaitojen osalta kehittävää.

Siksi, että kokemukseni pohjalta tunnen tiedän ja ymmärrän jokaisen hakijan ajatukset pääsykokeeseen valmistautumisesta. Kyllä, ne ovat kaikilla samat. Ette ole asioiden kanssa yksin, mutta ennen kaikkea: älkää olko niiden kanssa yksin.

Siksi, että tahdon omalla esimerkilläni avata kokelaille myös lakimiehen mystistä työelämää ja arkea.

Siksi, että tahdon näyttää, että jos minä olen pääsykokeestani aikanaan selvinnyt kunniakkaasti, voi kuka tahansa muukin asiat oikein tekemällä siitä selvitä.

Siksi, että Artikla on oma vanha ainejärjestöni, jonka kanssa teen erittäin mielelläni yhteistyötä kokelaiden auttamiseksi.

Siksi, että haluan vääntää epäselvät asiat vaikka sitten rautalangasta ja tehdä vaikeille tuntuvista asioista selkeitä ja ehkä jopa helppoja.

Siksi, että kukaan ei tuhlaisi mainitsemaani istumalihaksella tehtävään perustyöhön varattua aikaa sellaisten asioiden pohtimiseen ja murehtimiseen, joihin a) joku voi kertoa suoraan vastauksen tai b) ei ole vastausta tai kukaan ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. 

Sinä, joka jaksoit tämän blogitekstin lukea alusta loppuun, lienet kanssani samaa mieltä siitä, että et tahdo olla tekstin alussa mainitsemistani kylvettävistä jyvistä ylijäävä akana.  Lukitse päämääräsi (pääsykokeen läpäiseminen) nyt ja valmistaudu tekemään kaikkesi (ei pelkästään parhaasi) päämäärän saavuttamiseksi. Jätä turhat hötkyilyt muille ja etene kohti päämäärääsi suunnitellusti. Näin korviesi välissä jää stressin ja turhien huolten sijaan tilaa sille oikealle toiminnalle, joka johtaa päämäärän saavuttamiseen. Se todella kannattaa, sillä lakimiehen tutkinnolla tehtävä työ – olipa ammattinimike mikä tahansa – on lähtökohtaisesti aina mielekästä, haasteellista ja siistiä sisätyötä.

Nähdään siis valmennuskurssilla!

Niina

Vanhemmalla iällä oikikseen?

Muistan elävästi sen hetken, kun viime keväänä astuin Artiklan valmennuskurssin työtiloihin ja istahdin takapenkkiin työvaatteissa. Kainalot olivat hikiset, sillä olin juuri kiirehtinyt työpaikalta. Olin viettänyt monta vuotta työelämässä. Kuitenkin ajatus uuden tutkinnon suorittamisesta oli kypsynyt mielessä jonkin aikaa ja olin lopulta päätynyt pohdinnoissani siihen, että haluan juristiksi. Nyt mielessä pyöri kaikenlaisia ajatuksia: Mitä ihmettä teen täällä keskellä itseäni nuorempia ja reippaampia ihmisiä? Ei hitsi, olenkohan minä oikeasti liian vanha tähän?

Itselläni oli takana yksi epäonnistunut luku-urakka Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen. Tuo hakukerta oli osoittanut minulle konkreettisesti, mitä sisään pääseminen vaatii. Olin jo aiemmin suorittanut yhden yliopisto-tutkinnon, joten kuvittelin hallitsevani pääsykokeisiin lukemisen mennen tullen. Ensimmäisen oikis-yrityksen jälkeen huomasin kuitenkin virhearviointini. Sisään pääseminen vaatiikin huomattavasti systemaattisempaa työtä kuin olin ajatellut.

Nyt toisella kerralla olin jo etukäteen miettinyt tarkkaan, että miten lukisin pääsykoekirjoja ja perehdyin lukutekniikka-ohjeistuksiin (ks. vinkkejä esim. tämän fb-sivuston muista blogeista). Suunnittelin itselleni lukuaikataulun ja sovin työnantajani kanssa, että vietän kesälomani toukokuussa ennen pääsykoetta. Tämä jälkimmäinen ratkaisu osoittautui myöhemmin tärkeäksi, sillä urakan intensiivisimmässä vaiheessa pystyin keskittymään pelkästään lukemiseen. Pääsykoekirjoja lukiessa huomasin, että elämän- ja työkokemuksen kertymisen myötä kirjoissa eteen tulevia asioita oli helpompi sijoittaa kontekstiinsa, mikä tehosti oppimisprosessia.

Pääsykokeisiin lukemisen ja työssä käymisen yhteensovittaminen osoittautui haastavaksi (ks. Maria-Pian blogi tästä aiheesta). Artiklan valmennuskurssista oli ehdottomasti hyötyä. Se auttoi rytmittämään luku-urakkaa erityisesti silloin, kun kävin samaan aikaan töissä. Omalla kohdallani koko projektissa oli erittäin tärkeää se, että mietin huolella etukäteen työuralla suuntautumistani.  Tämä ”märehtimisvaihe” kesti pitkään ja sisälsi vakavaa eri vaihtoehtojen plussien ja miinuksien punnitsemista. Keskustelin paljon tästä aiheesta ystävieni kanssa. Uskaltaisinko lähteä opiskelemaan uutta tutkintoa ja laittaa itseni likoon tähän projektiin? Aloittaa rohkeasti noviisina uuden alan parissa?

Alkuvaiheessa huomasin, että mietin paljon sitä mitä muut tulisivat olemaan mieltä tästä valinnastani. Pääosin sain projektiini kannustusta. Kohtasin kuitenkin myös epäileviä mielipiteitä: miksi ihmeessä lähdet tuolla iällä opiskelemaan uutta tutkintoa, varsinkin kun olet jo yhden korkeakoulututkinnon suorittanut ja työelämän rattaisiin onnistuneesti päässyt? Näiden ikävaiheeseen liittyvien sosiaalisten odotusten kanssa painiminen piti saada pois mielestä ennen luku-urakan alkamista.

Opiskelemiseen liittyvät käytännön seikat oli tärkeä miettiä etukäteen. Muuttaisinko Rovaniemelle? Miten tulisin rahoittamaan opintoni? Jälkimmäiseen kysymykseen ratkaisu löytyi omalla kohdallani aikuiskoulutustuesta. (ks. http://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuki/) Sisäänpääsyn varmistuttua oma työnantajani suhtautui erittäin myönteisesti tuen edellyttämän opintovapaan myöntämiseen (ks.esim. http://www.tem.fi/tyo/tyolainsaadanto/vuorottelu-_opinto-_ja_perhevapaa_etatyo). Päätin muuttaa Rovaniemelle ja ryhtyä lukukausien ajaksi täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Aikuiskoulutustuki mahdollistaa tämän minulle vajaaksi kahdeksi lukuvuodeksi, sillä tukikuukausia myönnetään maksimissaan yhdeksäntoista.

Huomasin luku-urakan aikana, että siihen asennoituminen vaati tällä iällä hieman tervettä nöyrtymistä. Toisaalta pääsykokeissa tajusin kuitenkin yhden iän tuoman edun: oltuani jo monta kertaa vastaavanlaisissa (ja huomattavan paljon stressaavimmissakin) tilanteissa, en erityisemmin jännittänyt itse pääsykoetta.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että hain Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. On ollut mahtavaa huomata, kuinka monen tyyppisiä ja ikäisiä henkilöitä täällä on. Opiskelijoilla voi olla pitkiäkin ja monivaiheisia työuria takanaan. Tällä hetkellä minulla on käsitys, että oikis on hyvä valinta sellaiselle ihmiselle, joka haluaa suorittaa uuden tutkinnon kypsemmällä iällä. Tämä muun muassa siitä syystä, että opinnoissa päästään käsiksi heti alkuvaiheessa työelämän kannalta olennaisiin oppisisältöihin. Lisäksi alan työllistymisnäkymät näyttävät tällä hetkellä hyviltä. Ja omalta kohdaltani olen varma siitä, ettei aiempi työkokemukseni mene ”hukkaan”.

Haluaisin toivottaa teille kaikille hieman vanhemmille pääsykokeeseen valmistautujille onnea ja menestystä luku-urakkaanne. Kova työ palkitaan ja täällä on paljon meitä kypsempään ikään ehtineitä opiskelijoita. Toivottavasti siis tapaamme elokuussa täällä Rollossa!

Lopuksi vielä ikäiseni kurssikaverin naseva kommentti: ”Unelmien eteen pitää tehdä töitä.”

Nimim. Oikiksen Ukko-osaston Juniori

Jussi Törmänen 

PS. Toimin ELSA Rovaniemen pääsihteerinä. Tervetuloa syksyllä Artiklan ohella myös ELSAn jäseneksi! (European Law Student’s Associationin Rovaniemen paikallisosasto, ks. www.elsa-finland.fi/rovaniemi/).

PSS. Ja suosittelen suhtautumaan terveen skeptisesti Suomi24:än keskustelupalstojen kommentteihin.

Itkusta onnenkyyneliin

1.1.2014 tein itselleni to do -listan tulevalle vuodelle. Tärkein ja isoin asia siinä oli oikikseen sisäänpääsy.

Tiesin jo tokalla luokalla, että minusta tulee isona lakimies. Tuskin tuolloin vielä edes ymmärsin mitä se tarkoittaa, mutta silti olin siitä varma.

Abikeväänä oli sitten oikeasti aika alkaa tehdä unelmasta totta.  Ajattelin, että voinko minä muka päästä, eihän oikeustieteelliseen kukaan normaali kasin keskiarvolla pääse, ylppäreistäkään ei jäänyt käteen yhtään laudaturia. Suurin osa sukulaisistani oli myös sitä mieltä, että jos nyt kuitenkin menisit johonkin kouluun johon varmasti pääset ja saat nopeasti ammatin itsellesi. Olin kuitenkin aina halunnut vain ja ainoastaan oikikseen, joten päätin yrittää.  Muutin Turkuun ja kävin vuoden kansanopistossa oikislinjaa ja tein avoimen kursseja.  Intensiivinen opiskelu auttoi tajuamaan lakitekstiä ja opetti vastaustekniikkaa, mutta samalla myös uuvutti. Pääsykoekirjojen ilmestyessä olin jo valmiiksi aivan poikki,  enkä lopulta jaksanut lukea tarpeeksi.  En siis päässyt sisään vuonna 2013. Minulla tällainen välivuosi ei toiminut, mutta tiedän monia joille se oli paras mahdollinen ratkaisu.

En pitänyt Turusta ja Helsinkiin en ole ikinä halunnut, joten Rovaniemi kuulosti hyvältä. Maiseman vaihtokin tuntui olevan enemmän kuin paikallaan, joten miksei.  Päätin, että tänä vuonna pääsen sisään ja luen vaikka sekoamiseen asti.  Lopetin työt kun pääsykoekirja julkaistiin helmikuussa. Tiesin, että minulle työt ja lukeminen yhdessä olisivat liikaa. Aluksi luin kirjan nopeasti selaillen, sitten muutaman kerran hitaammin alleviivaten ja värittäen, mutta en vielä tehnyt muistiinpanoja.  Muistiinpanoja tehdessä turhauduin, koska tällöin lukutahti oli noin kaksi sivua tunnissa, oikeasti.  Mitään erityistä lukusuunnitelmaa minulla ei ollut ja viimeistään tässä vaiheessa lopetin yritykset sellaisen tekemisestä. Näitä muistiinpanoja, joita olin tuhertanut pienen ikuisuuden en tainnut koskaan sen enempää lukea, kirjoittaminen oli minulle se tärkein vaihe.  Askartelin myös noin 300 muistilappua jokaisesta kirjan käsitteestä, laista, aloitteesta, sopimuksesta, asetuksesta yms mitä kirjasta löytyi ja näitä sitten pakotin äitin kyselemään. Joka ilta ja aamu piti osata edellisen illan muistilaput sanasta sanaan oikein ennen kuin aloin taas päntätä kirjaa. Luin sekuntikellon kanssa ja oli järkyttävää huomata, että vaikka vietti 12 tuntia kirjan kanssa, niin luettuja tunteja kertyi juuri ja juuri kahdeksan. Ei siis kannata huijata itseään ja uskotella, että opiskelit koko päivän ahkerasti, vaikka kirja oli vieressäsi auki samalla kun selasit Instaa.

Olin Artiklan etäkurssilla, jossa minusta parasta olivat välikokeet. Niitä tehdessä huomasi, ettei ehkä osannutkaan niin hyvin kuin ajatteli. Pärjäsin kuitenkin molemmissa välikokeissa aika hyvin ja se antoi uskoa siihen, että ehkä ihan oikeasti voin onnistua tässä.

 Lopulta luettuja tunteja oli noin 800, post it –lappuja ja alleviivaustusseja meni enemmän kuin jaksaa laskea.  Muistiinpanoja oli ehkä juhannuskokollinen. Vapaapäiviä pidin muutaman, lähinnä silloin kun tuntui,  ettei lukemisesta vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.  Itkin hakuprosessin aikana PALJON: ihan naurettavan paljon ja kaikelle.  Stressaan muutenkin aina kaikesta, joten lukuahdistuksissani olin aika herkillä.

Luin kirjastossa, koska kotona oli liikaa ärsykkeitä sekä aivan liian helppoa vain käväistä jääkaapilla tai koneella. Kevään mittaan olin kirjastossa niin paljon, että kirjaston henkilökunta tuli tutuksi enkä esimerkiksi syö enää omenoita, koska mätin niitä aina kirjastoeväänä.  Pidin tunnin välein pikkutaukoja ja pari kertaa päivässä pidemmän noin puolentunnin tauon. 

Itse pääsykoe oli mielestäni pelottavan helppo: ajattelin, että se meni hyvin, mutta niin varmasti meni kaikilla muillakin, joten en todellakaan ollut varma sisäänpääsystäni. Kokonaisuudessaan viime kevät oli kauhea, turha sitä on hienostella mutta aika kultaa muistot.

Sen tiedän, että tänne pääsee vain jos oikeasti haluaa, muuten ei jaksa lukea tarpeeksi.  Minä halusin ja jaksoin, niin teki onneksi aika moni muukin mahtava tyyppi.  Elämäni paras päivä oli 18.6.2014. En uskaltanut aamulla katsoa tuloksia netistä, koska olin uudessa työpaikassa ja tiesin, että itku siinä tulee joka tapauksessa kävi miten kävi. Tauolla vahingossa vilkaisin puhelinta, johon oli tullut kahdeksan puhelua, 28 Whatsapp-viestiä ja Facebook-onnittelu. Menin täristen työpaikan vessaan ajatellen, ettei tämä voi olla totta. Päätin, että nyt on pysyttävä kasassa ja selvittävä vielä tästä iltapäivästä. Kotona näin kirjeen ja purskahdin onnenkyyneliin, siinä sitten itkua tihrustaen soittelin läpi kaikki kaverit ja sukulaiset.  Sitä fiilistä ei voi mitenkään selittää. Olin aina halunnut vain ja ainoastaan tätä ja nyt se oli siinä: hyväksymisilmoitus.

Tätä kirjoittaessa tiedän, että saamme huomenna vihdoin haalarit. Silloin saattaa taas tulla pikku onnenitku, on niistä sen verran haaveiltu. Viime syksy oli paras ikinä: pirskeitä oli paljon ja joka lähtöön. Opiskelu meni miten meni, mutta ei se haittaa, sillä ei kaikesta tarvitse saada hyvää numeroa.  Oikiksesta löysin itseni kaltaisia ihmisiä ja tiedän, että näiden kanssa ollaan yhdessä aina. Niin ja muuten, ollaan kaikki ihan normaaleja ihmisiä, eikä mitään supersuorittajia. Me vaan päätettiin, että onnistutaan ja tehtiin kaikkemme sen eteen. Toisilta se vaati joka päivä koko ajan lukemista ja toiset taas lukivat töiden ohella silloin kun siltä tuntui.  Älä vertaa itseäsi muihin, vedä omalla tyylilläsi yksi kevät hullunkiilto silmissä. Lupaan, että se kannattaa.

Onnea ja jaksamista kevääseen, nähdään sitten fuksihulinoissa ensi syksynä!

Outi Valtonen

Oikikseen pääsy vaatii tahdonvoimaa

Ensimmäisen kerran ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi jo lukiossa, vuosia sitten.. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Samana keväänä jätin hakupaperit Lapin yliopistoon oikikseen ja tilasin silloiset pääsykoekirjat. Todellisuudessa haaveilin vain opiskelutauosta ja mahdollisesta välivuodesta, niinpä luinkin pääsykoekirjaa ensimmäiset sata sivua ja lopetin. Ymmärsin onneksi, että silloisella motivaatiollani en todellakaan olisi pääsykokeessa menestynyt.

Haave oikiksesta jäi silti kummittelemaan takaraivoon, vaikka ”unohtuikin” hetkeksi. Tein paljon muuta. Olin töissä, opiskelin itselleni väärää alaa, sain lapsen, muutin toiselle paikkakunnalle, tein lisää töitä. Tammikuussa 2014 olin yllättäen tilanteessa, jossa täytyi tehdä valinta. Haenko töitä alalta, jolla olin useamman vuoden työskennellyt vai olisiko nyt viimein korkea aika pyrkiä opiskelemaan sitä alaa, joka oli jo useamman vuoden kiinnostanut, mutta aina kuitenkin saanut odottaa parempaa aikaa. Lopulta päätös oli helppo. En keksinyt enää yhtäkään syytä olla hakematta. Halusin kokea saavuttavani jotain, tässä tapauksessa opiskelupaikan arvostamallani alalla. 

Alkuvuodesta 2014 asuin vielä Espoossa. Päätin kuitenkin Helsingin sijasta hakea Rovaniemelle. Halusin ennen kaikkea päästä sisään, joten valintani oli Rovaniemi, koska ajattelin sisäänpääsyn käyvän helpommin. Olen myös alun perin kotoisin Rovaniemeltä, eikä minulla todellisuudessa ollut mitään kotikaupunkiini palaamistakaan vastaan. Oikeastaan tuntui ihan hyvältä idealta palata kotiin muutaman vuoden jälkeen. Rovaniemi on kuitenkin aina tuntunut itselleni kodilta, vaikka olisinkin ollut poissa. Vaikka muutto Rovaniemelle tuntuisikin vieraalta ajatukselta, anna kaupungille mahdollisuus. Kaupunki on kaunis ja rovaniemeläiset tunnetusti aitoja, huumorintajuisia, avoimia ja ystävällisiä ;)

Tilasin pääsykoekirjan heti kun se ilmestyi ja ilmoittauduin Artiklan valmennuskurssille Helsingissä. Varsinaisen valmennuskurssin lisäksi otin myös luku- ja vastaustekniikkakurssin. Kurssi todellakin osoittautui korvaamattomaksi hyödyksi kevään aikana. Helsingin kurssilla opettajat olivat todella asiansa osaavia ja helposti lähestyttäviä. Yksikään kysymys, joka kevään aikana mieleeni nousi, ei jäänyt vaille vastausta. Kurssi toimi muutekin hyvin luku-urakan rytmittäjänä ja toi tervetullutta vaihtelua pelkkään yksin pänttäämiseen. 

Kevään aikana olin todella motivoitunut. Olin päättänyt, että nimeni on sisään päässeiden joukossa. Tiedän, että tämä kuulostaa ylimieliseltä, mutta tiesin mahdollisuuksieni päästä sisään olevan hyvät. Tämä johtui ainoastaan siitä, että olin päättänyt antaa kaikkeni pääsykoetta varten valmistautumiseen ja ymmärsin, että kevään luku-urakka tulee olemaan välillä raskaskin. Voin luvata kaikille luku-urakkaansa aloitteleville, että motivaatio tulee kevään aikana punnittua. Epätoivon hetkellä kannattaa pitää lyhyt tauko. Motivaatio kyllä palaa, jos tosissaan opiskelemaan on pyrkimässä.

Oman haasteensa lukemisen rytmittämiseen toi 2-vuotias tyttäreni. Toisaalta olin onnekas, että minun ei tarvinnut käydä koko kevään aikana töissä. Lukemiseni ei siis juurikaan eronnut kenenkään muunkaan pänttäämisestä. Istuin kirjastolla ihan siinä missä muutkin, kun lapseni oli päivähoidossa tai isänsä kanssa. Totta kai välillä luin myös kotona, mikä kyllä varmasti kasvatti omaa keskittymiskykyäni, sillä välillä ympärillä oli jatkuva hälinä. Pääasia on, että vaikka sinulla olisi keväällä muitakin velvollisuuksia kuin pääsykoekirjan läpikäyminen, on aika osattava käyttää hyödyksi. Kun on aika lukea, luet. Mielestäni on ihan tervettä keskittyä kevään aikana myös muuhun kuin pelkkään pänttäämiseen, oli se sitten lapsi, työpaikka tai harrastus, kunhan otat tarpeeksi aikaa myös pelkälle opiskelulle. Opiskeluun tarvittava aika on kuitenkin jokaiselle yksilöllinen, eikä sitä voi täydellisesti määritellä. Itse luin noin viitenä päivänä viikossa viidestä kuuteen tuntia päivässä. Kirjan kahlasin läpi kevään aikana seitsemän kertaa.

Itse lukutekniikkaa on hankala kenellekään neuvoa, sillä luonnollisesti ihmiset oppivat eri tavoin. Itse kokeilin keväällä monia eri tapoja, etenkin lukemisen alkuvaiheessa. Itselleni parhaaksi tavaksi lopulta onnistui käsitekarttojen laatiminen ja kirjan ”sotkeminen”. Luin aina kynä kädessä ja varmasti jokaisella lukukerralla kirjoitin marginaaleihin omia väliotsikoita tai huomioita. Monet kirjan sivut on myös piirretty täyteen tai tietyt lauseet tai sanat on alleviivattu useampaan otteeseen. Ota pääsykoekirjastasi siis kirjaimellisesti kaikki irti. Valmennuskurssin lopussa oli hauska selailla muiden pääsykoekirjoja. Yksikään ei näyttänyt samalta ja olisi tuntunut katastrofilta jos oma kirja kaikkine merkintöineen olisi kadonnut.

Kevät tulee olemaan pitkä, joten on tärkeää myös osata ottaa välillä vähän löysemmin. Pidä vapaapäiviä, harrasta jotain, näe kavereitasi. Muutenkin, hae tosissasi kuitenkaan erakoitumatta kirjastoon koko kevääksi. Yhden pääsykokeen vuoksi ei kannata menettää yöuniaan, terveyttään, luottotietojaan, mielenrauhaansa, ihmissuhteitaan, elämäniloaan, ruokahaluaan tai mitään muutakaan. Pääset kyllä sisään kun aikasi on, jos sitä todella haluat ja olet valmis tekemään sen eteen töitä.

Tärkein neuvoni kuitenkin on, että pidä huoli kun lopulta 26.5. kävelet ulos pääsykoesalista, tiedät antaneesi kaikkesi niin kevään aikana kuin itse kokeessakin. Se yleensä riittää jo aika pitkälle.

Noora Riskilä