Abivuoden jälkeen oikikseen?

Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi melko myöhään, vasta toisena vuonna lukiossa. Aiemmin olin ajatellut hakevani lääkikseen, mutta vähitellen kiinnostus luonnontieteitä kohtaan väheni ja samaan aikaan innostus oikeustieteellistä alaa kohtaan kasvoi. Pian monet lukiokurssit menivätkin vaihtoon ja samalla päätös oikikseen hakemisesta vahvistui. Seuraava kysymysmerkki olikin sitten opiskelupaikkakunnan valitseminen. Abivuoden syksyllä päässä oli vielä vahvana ajatus siitä, että Helsinki olisi oikea opiskelupaikkakunta minulle, mutta loppujen lopuksi päädyinkin hakemaan Rovaniemelle ja Lapin yliopistoon. Tarkkaa syytä päätökselle pohjoiseen hakemisesta en osaa edelleenkään sanoa, mutta osasyynä saattoi olla ajatus siitä, että Lapin yliopistossa oli jonkin verran parempi sisäänpääsyprosentti kuin Helsingissä. Päätös Rovaniemelle lähtemisestä ei kuitenkaan ollut helppo. Kuten moni muukin lukiolainen, olin asunut kotona ja muutto omaan kotiin ja vielä melko kauas kotoa aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta se kiinnosti, toisaalta jännitti. Vanhoilta kotikulmilta lähtemisen lisäksi mietitytti suhteet moniin kavereihin, sekä ennen kaikkea poikaystävään. Nyt jälkikäteen olen huomannut, ettei kaikesta vanhasta ja entisestä elämästä tarvitse todellakaan luopua kokonaan. Asiat kyllä järjestyvät ja suhteiden ylläpito on mahdollista elämäntilanteiden muuttumisesta huolimatta. 

Lukioaikana en ollut pahemmin lueskellut kokeisiin, joten ajatus pääsykokeisiin lukemisesta pelotti (sittemmin on kyllä saanut huomata, ettei se pääsykokeen vaatima lukemisen määrä sitten ollutkaan niin valtava). Kirjoitukset loppuivat ja päätin pitää hetken hengähdystauon ennen lukemisen aloittamista huhtikuun alussa. Monen kanssani hakeneen mielestä oli tärkeää käyttää kaikki aika hyväksi, mutta itse koin lyhyen tauon tärkeänä, jotta voimia riittäisi koko luku-urakkaa varten. Suosittelenkin kuuntelemaan omaa päätä ja toimimaan siten, niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Jokaisella on oma tapansa valmistautua pääsykokeeseen ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Huhtikuussa alkoi valmennuskurssi, jonka koin hyödylliseksi motivaation takia, kun näin millainen kilpailutilanne edessä olikaan. Vaikka olinkin tiedostanut sen, että hakijoita oikeustieteelliseen on paljon, en ollut uskaltanut ajatella sitä, että monet muut ovat valmistautuneet paljon kauemmin ja paljon enemmän kuin mitä itse siihen mennessä olin. Kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen ei ole mahdottomasti aikaa pääsykoemateriaalien oppimiseen, ja niillä jotka ovat saaneet aloittaa lukemisen jo aiemmin keväällä, on tietysti pieni etumatka. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, sisäänpääsy heti lukion jälkeen ei ole mikään mahdoton tehtävä ja aika kyllä riittää, jos sen osaa oikein hyödyntää. Huomasin myös sen, että ratkaisevaa ei ole se kuinka monta kertaa kirjan oli lukenut, vaan se, miten sen oli lukenut. Kun jotkut kertoivat lukeneensa pääsykoekirjan läpi jo viidestä kahdeksaan kertaan ennen kurssin alkua, olin vähällä luovuttaa, mutta päätin kuitenkin keskittyä vain omaan tekemiseen. Vajaan kahden kuukauden aikana kävin pääsykoekirjan läpi yhteensä kaksi kertaa eri tavoin. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan läpi todella huolellisesti ja alleviivasin ne kohdat, joita en tajunnut tai joita pidin tärkeinä. Toisella lukukerralla luin vain alleviivamani kohdat ja kirjoitin muistiinpanoja. Alleviivattuja kohtia oli paljon ja kirja muistutti pääsykoekirjan sijasta väristyskirjaa. Alleviivattuja kohtia saattoi olla jopa enemmän kuin alleviivaamattomia. Pääsykokeen lähestyessä opettelin vaikeimpia asioita tekemistäni muistiinpanoista ja samalla selailin valmennuskurssilta saamaani tiivistelmävihkosta.

Luku-urakan alussa tein itselleni lukusuunnitelman ja asetin itselleni tavoitteita. En kuitenkaan noudattanut suunnitelmaani täydellisesti, vaan poikkesin siitä, mikäli jotain yllättävää tuli eteen. Suunnitelmani aikataulun osalta ei ollut erityisen tarkka, vaan se lähinnä sisälsi tavoitteita siitä, millä sivulla minun pitäisi olla lukemassa tiettynä päivämääränä. Mikäli jonain päivänä lukeminen jäi vähemmälle, pyrin lukemaan seuraavana päivänä enemmän. Usein niinä päivinä, kun valmennuskurssilla oli lähiopetusta, lukeminen muuten jäi vähemmälle. Pyrin tekemään suunnitelmasta alusta asti realistisen ja sellaisen, että sitä oli myös mahdollista noudattaa. Omien tavoitteiden asettamisessa onkin mielestäni hyvä olla todenmukainen, eikä tavoitella mahdottomuuksia. Itselleni olisi ollut vaan haitaksi, mikäli olisin asettanut tavoitteeksi vaikka kirjan lukemisen läpi esimerkiksi viisi kertaa. Kun pääsykoepäivä läheni, myös lukemisen määrä lisääntyi. Viimeisen viikon aikana ennen koetta luin keskimäärin 8-10 tuntia päivässä, mutta päivien välillä oli isojakin eroja.

Jatkoin koko ajan aktiivista harrastamista ja pidin tärkeänä kannustavaa tukiverkkoa. Melkein jokapäiväiset tanssitunnit auttoivat saamaan ajatukset välillä pois lukemisesta. Perhe, kaverit ja poikaystävä eivät voineet välttyä jännityshöpötyksiltäni ja olen kiitollinen kaikille heille, kun he jaksoivat tsempata ja ymmärtää, kun hermot olivat välillä vähän tiukalla.

Kun pääsykoe oli ohi, oli helpottavaa, kun tiesin tehneeni kaiken, minkä vain pystyin. Toisaalta oli outoa, kun päivät eivät enää täyttyneetkään lukemisesta. Kevään aikana olin kuullut monen sanovan, että sisäänpääsy ensimmäisellä yrittämällä ja suoraan kirjoitusten jälkeen on melkeinpä mahdoton tehtävä. Kesäkuun puoltaväliä ja tulosten ilmestymistä odotin innolla, eikä minulla ollut minkäänlaista arviota siitä, oliko koe mennyt osaltani hyvin vai huonosti. Olin tehnyt kokeessa parhaani ja ilokseni sain todeta, että se riitti. Vaikka edessä olikin paljon uutta ja jännittävää, eikä muutto paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään aiheuttanut pelkästään positiivisia ajatuksia, kokonaisuudessaan odotin lähtöä pohjoiseen kuitenkin innolla. Elokuun loppupuolella tämä silloin 18-vuotias untuvikko pakkasikin sitten tavaransa ja suuntasi kohti pohjoista. Nyt huomaan löytäneeni alan, joka aidosti kiinnostaa. Rovaniemeltä olen myös löytänyt paljon uusia tuttavuuksia ja todella tärkeiksi tulleita ystäviä. Vaikka pohjoisen pitkä talvi, kovat pakkaset ja kaamosaika eivät alussa hirveämmin houkutelleet, niihinkin on ajan myötä tottunut ja tajunnut sen, että kaikesta kyllä selviää. Päätös hakea oikikseen ja juuri Rovaniemelle on osoittautunut toistaiseksi elämäni parhaimmaksi valinnaksi.

 Hakuvaiheessa on mielestäni tärkeää toimia niin kuin itse parhaaksi näkee ja unohtaa muiden sanomiset ja epäilyt. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja se kyllä riittää. Sisäänpääsy vaatii työtä, mutta se kyllä kannattaa. Tsemppiä kaikille luku-urakkaan, toivottavasti tavataan yliopistolla!

Laura Miettinen

lamietti@ulapland.fi

Kovalla työllä oikeustieteelliseen

Hei!

Muistan ikuisesti sen hetken, kun sain Helsingin oikeustieteellisen pääsykoekirjat käteeni. En voinut uskoa todeksi, että se hetki, josta olin puhunut ala-asteelta saakka, oli viimein koittanut. Olin viimein saanut käsiini pääsylipun oikeustieteelliseen ja opiskelupaikan saavuttaminen oli siitä hetkestä lähtien täysin minun käsissäni. Avasin kirjat varovasti, silmäilin nopeasti sivuja ja ryhdyin lukemaan. Teksti erosi täysin kaikesta aiemmin lukemastani. Lukiokirjojen helppo- ja nopealukuinen teksti tuntui vain kaukaiselta muistolta, vaikka todellisuudessa viimeisistä ylioppilaskirjoituksista oli vain viikkoja aikaa.

Olin ilmoittautunut keväällä Pykälän valmennuskurssille. Opetusta oli kolmena iltana viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Ensimmäisen järkytyksen koin kävellessäni sisään luentosaliin huomatessani, että muutaman opiskelijan sijasta salissa olikin kaksisataa muuta hakijaa. Laskeskelin mielessäni Pykälällä olevan ainakin viisi vastaavanlaista kurssia, joissa opiskelijoita olisi luultavasti sama määrä. Vasta silloin hahmotin kuinka suuri kilpailu opiskelupaikoista käytäisiin. 

Lukemisen aloitin tekemällä itselleni alustavan lukusuunnitelman. Merkitsin siihen päivän sivu- sekä oppimistavoitteeni. Aloitin lukemaan kuusi tuntia päivässä ja kasvattaen määrää kevään edetessä. Alleviivasin, kirjoitin muistiinpanoja, piirsin kuvia kirjojen sivuille ja koristelin kirjan post-it lapuilla. Oikean lukutekniikan löytäminen tuntui alkuun haastavalta ja vaikka oppimista tapahtui, koin silti turhauttavalta, etten heti pystynytkään sisäistämään kirjoja kokonaisuudessaan oppien samalla jokaista pientä yksityiskohtaa. 

Tutustuin valmennuskurssilla muutamaan muuhun hakijaan, joihin pidän edelleen yhteyttä. Oli helpottavaa tavata ihmisiä, jotka kokivat päivittäin samat epätoivon- ja onnistumisenhetket. He jos ketkä ymmärsivät millaista oli istua lukemassa kirjastossa samalla, kun muut kaverit juhlivat ja pitivät hauskaa. Valmennuskursseista muodostui itselleni lukukevään henkireikä. Oli helpottavaa tavata muita ihmisiä, jutella heidän kanssaan vaikeista asioista sekä istua luennoilla, joiden avulla opin hahmottamaan suuriakin asiakokonaisuuksia. Useammin kuin tahoisin myöntäkään, huomasin vasta valmennuskurssilla ymmärtäneeni jonkin asian täysin väärin. Opettajat nostivat kirjosta esille pienen pieniä yksityiskohtia, joiden valtavaa merkitystä en olisi itse edes ymmärtänyt. Vasta kursseilla opin, kuinka kirjaa tulisi lukea ja mihin asioihin huomiota tulisi lukiessa kiinnittää. 

Viimeisten lukuviikkojen aikana ymmärsin vasta kunnolla, miten minun olisi pitänyt lukea koko kevään ajan. Istuin kirjastossa sen aukeamisesta sulkemishetkeen asti ja toivoin vielä muutamaa pelastavaa lisäviikkoa. Pääsykoeaamu koitti ja kertaillessani aamulla viimeisä lakipykäliä tunsin sisälläni valtavaa helpotusta. Työ oli tehty ja oli aika kohdata kevään todellinen ja viimeinen haaste; seitsemän tehtävää viidessä tunnissa. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Aloittaessani viimeistä tehtävää ymmärsin aikaa olevan aivan liian vähän, 20 minuuttia ja ennen vastuksen kirjoittamista minun tulisi lukea yli 40 sivun aineisto. Astuin salista ulos pää pyörryksissä, en tiennyt miten koe oli mennyt, mutta viimeisen viiden tunnin aikana olin antanut itsestäni kaiken.

Tulokset tulivat kuukauden kulutta ja vaikka osasinkin odottaa kyseistä tulosta, tuntui silti, että koko maailma olisi romahtanut jalkojeni alta. Olin jäänyt vain muutaman pisteen päähän unelmieni koulupaikasta. Tuloksien selvittyä pakkasin tavarani ja otin ystäväni kanssa suunnaksi Vietnamin. Lähtiessäni isäni totesi, että palatessani minulla tulisi olla suunnitelma siitä mitä tulen tekemään ensi vuoden suhteen. Tapasin matkalla ihmisiä ympäri maailmaa ja kaikkia tuntui yhdistävän se, että hetkenä jona he olivat vetäneet rinkan selkäänsä, he olivat jättäneet taaksensa kasan ongelmia, joihin he olivat lähteneet hakemaan ratkaisua. Vietin aikaa ihmisten kanssa, joilla oli kerrottavanaan toinen toistaan uskomattomampia tarinoita ja ymmärsin, että kaipasin elämääni vaihtelua. En halunnut jäädä kulkemaan samoja katuja, joita olin kulkenut koko elämäni. Halusin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokea jotain aivan uutta. 

Palasin kotiin täynnä uutta energiaa ja ilmoitin vanhemmilleni haluavani hakea opiskelemaan oikeusteelliseen jollekin toiselle paikkakunnalle. Isäni ehdotti minulle vaihtoehdoksi Lapin yliopistoa ja naurettua hetken mielikuvalle itsestäni Lapin metsikössä, löysinkin itseni istumasta kannettava sylissä intoa täynnä. Sillä hetkellä tiesin, että Lapin yliopisto olisi oikea paikka minulle.

Vietin välivuoteni töissä ja suoritin ohella muutaman oikeustieteellisen kurssin avoimessa yliopistossa.  Motivaationi lukemiseen kasvoi jatkuvasti, enkä voinut odottaa hetkeä, jona saisin taas pääsykoekirjat käsiini. Aloitin jo hyvissä ajoin ennen pääsykoekirjojen julkaisemista suunnittelemaan lukutuntien määrää ja käymään läpi asioita jotka olisin tehnyt toisin edellisenä lukukeväänä. Luin uudestaan läpi vanhat pääsykoevastaukseni ja hahmotin paremmin omat heikkouteni vastauksissa. Tilasin itselleni myös Artiklalta etäkurssin, joka sisälsi tiivistelmät pääsykoeartikkeleista, tehtäväpaketin vastauksineen, väli- sekä loppukokeet ja pääsyn verkkopalvelu Moodleen, jossa sain vastaukset kaikkiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.

Aloitin lukemisen kuudella tunnilla päivässä. Luin kirjat kerran läpi ajatuksella, toisella kerralla kevyesti lyijykynällä alleviivaten ja kolmannen kerran yliviivasin värikoodeilla. Merkitsin lakipykälät, poikkeussäännöt, poikkeuksenpoikkeukset sekä termit eri väreillä. Kirjoitin pääsykoekirjan täyteen muistisanoja ja itse keksimiäni väliotsikoita. Lisäsin post- it lappuja ja huomautuksia kaikkialle minne niitä mahtuikaan. Tein itselleni valtavat kasat muistikortteja, joiden toiselle puolelle kirjoitin lakipykälän tai termin nimen ja toiselle sen sisällön tai selityksen. Joka aamu ja ilta kyselin itseltäni kortit päivän oikeudenalasta läpi niin, että varmasti muistin niiden sisällön sanasta sanaan. 

Pidensin päiviä oman jaksamiseni mukaan pitkin lukukevättä. Näin takasin sen, etten palanut loppuun ennen tärkeimpiä viimeisiä viikkoja. Edellisestä keväästä opin kertauksen tärkeyden, sitä ei voi koskaan olla liikaa. Kertasin lukemani alueen Artiklan tiivistelmistä aina päivän ensimmäisten ja illan viimeisien asioiden joukossa. Väli- ja loppukokeet olivat loistava mahdollisuus kartoittaa omaa osaamista ja harjoitella pääsykoetilannetta. Tein tehtäviä niin paljon kuin vain suinkin pystyin ja ehdin. Niiden avulla opin pääsykokeissa vaadittavan vastaustekniikan entistä paremmin ja soveltamalla jo oppimaa tietoa muistin asiat aivan eri tavalla. Luin myös paljon tehtäväpaketin mukana tulleita mallivastuksia. Niihin oli tiivistetty erittäin hyvin vaadittava vastaustapa, sekä kaikki oleellinen tieto. Eikä sitä voi koskaan tietää, vaikka pääsykoetehtäväksi päätyisikin jokin harjoitustehtävistä.  

Pääsykoeaamusta muistan ainoastaan kuinka kertailin koko aamun pääsykoekirjoja sekä muistiinpanojani. Keksin jatkuvasti uusia aiheita joita en osannutkaan tarpeeksi hyvin ja ajauduin paniikkiin joka kerta, kun muistin yhdenkin sanan lakipykälästä väärin.  Muistan odottaneeni jännityksestä huonovointisena salin ulkopuolella, vain sitä hetkeä jona kuulisin nimeni ja voisin varmistua, että ilmoittautumiseni oli todella mennyt perille. Seuraavat viisi tuntia menivät kuin sumussa. Kirjoitin jokaisen tehtävän vastaustilan viimeistä senttiä myöten täyteen ja hioin vastauksiani, aina viimeisiin hetkiin saakka. Oloni ei ole ikinä ollut yhtä tyhjä, kuin hetkenä jona ajoin pääsykoepaikalta takaisin kotiin. 

Istuin eräänä perjantai-iltana ystäväni kanssa Vapianon terassilla ja valitin, etten ole kyennyt nukkumaan yksiäkään kunnon yöunia pääsykokeiden jälkeen. Olin täysin varma, ettei suoritukseni ollut riittänyt sisäänpääsyyn. Halusin vain saada tulokset, jotta voisin jatkaa elämääni ja valmistautua jo henkisesti ensi vuoden pääsykoekevättä varten. Kesken valitukseni huomasin saaneeni sähköpostin Opintopolulta, jossa minua onniteltiin ja ilmoitettiin, että olin päässyt sisään valitsemaani hakupaikkaan. En ole koskaan kokenut samanlaista onnenhetkeä. Itkin onnesta lukiessani viestiä yhä uudelleen ja uudelleen, enkä voinut uskoa sen voivan pitävän paikkaansa. Seuraavan viikon aikana soitin kolme kertaa yliopistolle, vain saadakseni varmistuksen yhä uudelleen, että olin todella päässyt sisään.

Vaikka pääsykoekevät tulee ajoittain tuntumaan rankalta, voin vannoa, että se on kaiken sen vaivan ja stressin arvoista. Olen tutustunut täällä toinen toistaan upeampiin ihmisiin ja päässyt jakamaan heidän kanssaan mitä uskomattomampia kokemuksia ja tapahtumia. Viimeisenä vinkkinä tuleville hakijoille painottaisin levon, liikunnan ja ruoan tärkeyttä. Vaikka lenkille lähtö, ystävien tapaaminen tai nukkumaan meneminen tuntuisivatkin välillä mitä suurimmalta lukuajan haaskaukselta, ovat ne kuitenkin sellaisia voimavaroja, jotka auttavat teitä jaksamaa läpi pääsykoekevään. Paljon tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen!

Janina Rajaniemi

Valmennuskurssitiedottaja 2016

Artikla Ry

Hakemassa oikikseen?

Oikeustieteelliseen hakeminen ei itsessään ole mitenkään vaikea prosessi. Sisäänpääsy sen sijaan vaatiikin jo pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja järjestelmällisyyttä, mutta mahdotonta sekään ei ole. Jouduin itse hakemaan kolme tuskallista kertaa ennen sisäänpääsyä, joten minua ei voi varsinaisesti kutsua miksikään onnistuneen hakemisen malliesimerkiksi. Hakeminen kaatui kahdella ensimmäisellä kerralla puutteisiin opiskelutekniikassa, mutta lopulta otin virheistä opikseni ja kolmannella kerralla pääsinkin sisään kirkkaasti. Tarkemmin omasta hakuprosessistani kirjoitin tähän blogiin jo viime keväänä.

Varsinaisia sisäänpääsyvinkkejä kannattaakin varmaan ensisijaisesti kysyä kevään valmennuskurssitutoreiltamme tai muilta blogimme kirjoittajilta, joista monet onnistuivat tässä vaativassa suorituksessa jo ensimmäisellä tai toisella hakukerralla, mutta Artiklan vuoden 2016 valmennuskurssivastaavana pystyn toivottavasti vastaamaan muihin mieltänne askarruttaviin kysymyksiin hakemisesta ja erityisesti valmennuskursseistamme. Tässä blogissa tullaan viime kevään tapaan julkaisemaan tekstejä monista erilaisista elämäntilanteista tulevilta oikeustieteilijöiltä, jotta saisitte käsityksen siitä, kuinka monenkirjava joukko sisään päässeiden ryhmä lopulta onkaan. Itse ajattelin tällä kertaa keskittyä hakemista pohtivalle tärkeisiin päivämääriin ja muutamiin yleisiin asioihin, jotka monia varmasti askarruttavat.

Ensinnäkin tärkeimpiä päivämääriä, joilla voi lähteä kalenteria täydentelemään: 

Artiklan valmennuskurssien ilmoittautuminen alkaa 1.12.2015

Tieto valintakoevaatimuksista julkistetaan 20.1.2016

Yhteishaku alkaa 16.3.2016

Yhteishaku päättyy 6.4.2016 kello 15.00

Erityisjärjestelyjä valintakokeeseen tulee hakea 20.4.2016 kello 15.00 mennessä

Artiklan luku- ja vastaustekniikkakurssi järjestetään 5.-6.3.2016 ja 9.-10.4.2016

Artiklan intensiivikurssi alkaa 30.3.2016

Valmennuskurssien välikoe pidetään 21.4.2016

Valmennuskurssien loppukoe pidetään 9.5.2016
Valmennuskurssien kertauspäivät 11. ja 12.5.2016

Valintakoe järjestetään tiistaina 24.5.2016

Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016

Valintakoe järjestetään tällä kertaa Rovaniemellä, Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Artiklan intensiivikurssit järjestetään myös samoilla paikkakunnilla. Valintakokeen kysymykset voivat olla esimerkiksi oikeustapaus-, essee-, aineisto- tai monivalintakysymyksiä. Valintakoe sisältää viisi kysymystä, joista pisteitä voi saada seuraavasti: kysymyksestä numero yksi enintään 20,0 pistettä ja kysymyksistä numerot 2-5 jokaisesta enintään 15,0 pistettä. Valintakokeesta on mahdollista siten saada enintään 80,0 pistettä.

Vuonna 2016 Lapin yliopiston oikeustieteelliseen on ensimmäistä kertaa käytössä ensikertalaiskiintiö. Tiedekuntaan otetaan vuonna 2016 suorittamaan sekä oikeusnotaarin että oikeustieteen maisterin tutkintoa 140 uutta opiskelijaa. Ensikertalaiskiintiössä valitaan 105 ja ei-ensikertalaiskiintiössä 35. Lisäksi voidaan valita enintään 3 saamen kielen taitoista opiskelijaa. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevaksi ei katsota henkilöä, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon suomalaisessa korkeakoulussa. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevana ei myöskään pidetä korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkavasta koulutuksesta vastaanottanutta henkilöä. Ensikertalaisten kiintiö on asetettu todella suureksi verrattuna muihin hakijoihin, mikä korostaa valmennuskurssien roolia erityisesti vanhempien hakijoiden keskuudessa, joilla monella on jo jokin korkeakoulututkinto takana. Toisaalta valmennuskurssit ovat aina myös ensikertalaisille tärkeitä, jotta pääsykokeissa vaadittava vastaustekniikka hioutuisi kuntoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. 

Hakukohteeseen valitaan opiskelijat ensin yhteispistejonosta ja sen jälkeen koepistejonosta. Yhteispistejonossa valitaan 105 hakijaa, joista 79 ensikertalaista ja 26 ei-ensikertalaista. Koepistejonossa 35 hakijaa, joista 26 ensikertalaista ja 9 ei-ensikertalaista. Tarkemmat yksityiskohdat yhteispisteiden määräytymisestä, vuoden 2016 valintaopas, vuoden 2015 pisterajat sekä aikaisempien vuosien valintakokeet löytyvät sivustolta Lapin yliopiston sivuilta täältä.

Yhteishaun hakulomake täytetään nykyään osoitteessa opintopolku.fi. Toivottavasti saitte tästä lyhyestä infopaketista edes yleiskäsityksen siitä, mitä hakukevät tulee pitämään sisällään. Tärkeintä on, että ette jäisi hakemisenne kanssa yksin, vaan pyrkisitte luomaan ympärillenne turvaverkon, joka kantaa läpi kevään ja vielä tulostenkin ilmestyttyä. Valmennuskursseille tulemista vielä miettivien kannattaa kuitenkin muistaa, että valmennuskurssi on vähän kuin tapaturmavakuutus: jonain päivänä sen ottamatta jättäminen voi harmittaa. 

Ystävällisin terveisin ja kevättä innolla odottaen,

Jussi Kiiski

Valmennuskurssivastaava 2016

Artikla ry

PS. Kyllä minulta saa kysyä niitä sisäänpääsyvinkkejäkin. Kaikki kysymykset ovat tervetulleita.