sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Keep calm and study hard


On täysin mahdotonta kirjoittaa aukotonta ja kaikkien kohdalla paikkaansa pitävää ohjetta siitä, kuinka oikeustieteelliseen pääsee sisälle. Oikikseen hakevat ovat erilaisia ihmisiä, ja siksi myös hakuprosessit eroavat toisistaan. Ehkä yleisin kysymys oikikseen päässeeltä on ”kuinka monta kertaa luit pääsykoekirjan”. Pelkkä lukukertojen määrä ei kuitenkaan ole ratkaiseva, sillä ihmiset oppivat eri tavoilla. Siksi tämän tekstin tarkoitus ei ole selvittää, kuinka oikikseen varmasti pääsee. Voin ainoastaan kertoa omasta hakemisestani ja siitä, millaiset asiat auttoivat minua pääsykoeurakassa. Toivottavasti jotkin huomiot ovat kuitenkin avuksi ensi kevään opiskelun aikana.

 

Olen kotoisin Rovaniemeltä, missä asuin lähes koko lapsuuteni. Päätin jo ala-asteella, että haluan lakimieheksi, vaikka en olekaan aivan varma, mistä sain ajatuksen päähäni. Yläasteella olin hyvin selvillä siitä, missä lakia voi opiskella ja minkä tyylisiä oikiksen pääsykokeet ovat. Kävin peruskoulun jälkeen IB-lukion, minne meneminen oli ehkä elämäni paras päätös. IB:llä loppukokeet ovat kuitenkin vasta toukokuussa, joten en edes haikaillut oikikseen pääsemisestä heti abivuoden jälkeen, sillä pääsykokeisiin lukeminen vain parissa viikossa olisi ollut mahdoton tehtävä. Sen sijaan hain puoliksi vitsillä Oulun yliopistoon lukemaan historiaa, joka oli aina ollut suosikkiaineeni koulussa. Pääsin hieman yllättäen sisälle ja muutin syksyllä Ouluun.

 

Opiskelin historiaa kaksi vuotta ja ehdin saada kandidaatintutkintoni valmiiksi. Historian opiskelu oli todella mukavaa, ja viihdyin Oulussa hyvin. Historia kiinnosti minua aineena suuresti, mutta aloin vähitellen kyseenalaistaa sen, valmistuisinko historian laitokselta mihinkään sellaiseen ammattiin, jota jaksaisin tehdä loppuikäni. Toisen opiskeluvuoden aikana päätinkin vihdoin toteuttaa lapsuudensuunnitelmani ja hakea oikikseen. Harkitsin ensin Helsinkiin hakemista, mutta päädyin hakemaan Lappiin, sillä olin kuullut Lapin yliopistosta paljon hyvää. Aluksi ajatus paluusta vanhaan kotikaupunkiin tuntui hankalalta, mutta päätin sitten, että tärkeintä oli päästä haluamaansa kouluun. Pari vuotta toisella paikkakunnalla oli myös opettanut minut arvostamaan Rovaniemeä uudella tavalla, vaikka olin tosin aiemminkin ollut sitä mieltä, että Rollo on hyvä paikka asua.

 

En halunnut uhrata koko kevättä ainoastaan pääsykokeisiin lukemiseen, vaan jatkoin samanaikaisesti opintojani Oulun yliopistossa. Lisäksi olin koko kevään osa-aikaisena töissä Subwayssa. Pelkkä pääsykoekirjan pänttääminen olisi nimittäin ollut minulle ahdistavaa, minkä lisäksi pelkäsin sitä, että mikäli en pääsisikään sisälle, koko kevät menisi hukkaan, ellen tekisi samalla jotain muutakin. Muistan kuitenkin, kuinka olin ensimmäistä päivää Subwayssa töissä, ja juuri samana päivänä eräs tyttö lopetti työt kokonaan lukeakseen oikiksen pääsykokeeseen. Ajattelin silloin, että olenko ihan typerä, kun hankkiudun opiskelujen lisäksi vielä töihinkin pääsykoekeväänä. Kevään mittaan huomasin kuitenkin, että ratkaisu oli oikea. Olen ihmisenä sellainen, että mitä enemmän rautoja minulla on yhtä aikaa tulessa, sitä tehokkaammin saan asiat hoidettua, minkä lisäksi olen aina tehnyt useita asioita yhtä aikaa. Työt ja historian opinnot olivat myös hyvää vastapainoa pääsykoekirjan pänttäämiselle.

 

Isäni vinkistä menin Artiklan intensiivikurssille Oulussa, ja voin rehellisesti sanoa, että ilman tuota kurssia olisin tuskin päässyt sisälle. Kevään aikana lukumotivaationi oli nimittäin monta kertaa aivan pohjalukemissa. Aloitin pääsykoekirjan lukemisen suhteellisen myöhään, minkä lisäksi en opiskelujen ja töiden vuoksi yksinkertaisesti voinut käyttää pääsykokeisiin valmistautumiseen niin paljon aikaa kuin monet muut. Kurssi auttoi minua ylläpitämään edes jonkinlaisen lukutahdin, minkä ansiosta sain kahlattua pääsykoekirjan läpi, vaikka olenkin hidas lukemaan. Lisäksi kurssilla pääsykoekirjan asioista sai keskustella ja esittää kysymyksiä, mikä helpotti asioiden ymmärtämistä ja oppimista. Minulle vuorovaikutuksellinen oppiminen on huomattavasti tehokkaampaa, kuin pelkkä pääsykoekirjan pänttääminen yksin kotona. Siksi kurssi oli mielestäni äärimmäisen hyödyllinen.

 

Kevään aikana koin kuitenkin myös suurta stressiä ja ahdistusta. Valmennuskurssin väli- ja loppukokeissa en osannut juuri mitään, kun taas osa kurssilaisista napsi tehtävistä täysiä pisteitä. Sain luettua pääsykoekirjan vajaat kolme kertaa, vaikka jotkut lukivat omansa jopa kymmenen kertaa ja tekivät vielä muistiinpanojakin. Osalla hakijoista pääsykokeisiin lukeminen meni mielestäni kuitenkin niin sanotusti yli. Hakuprosessin alussa ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että pääsykoekirjan lukeminen uudelleen ja uudelleen alkaa jossain välissä kyllästyttää todella paljon. Kun tekstiin väsähtää totaalisesti, alkavat jo opitut asiat unohtua, eikä varsinaisessa pääsykokeessa jaksa ajatella juuri mitään muuta kuin poispääsyä. Pyrinkin ajoittamaan lukemiseni niin, että oppimisen huippukohta olisi juuri pääsykokeiden aikana. Siksi en lukenut liian tehokkaasti heti alkuun, etten ehtisi ärsyyntyä opiskeluun juuri ennen pääsykoetta.

 

Luin pääsykoekirjan ensin kerran selaillen. Sen jälkeen luin artikkelit huolellisesti uudelleen samaa tahtia kuin niitä käytiin läpi valmennuskurssilla. En kuitenkaan käyttänyt lukemiseen tuhottomasti aikaa. Kun historianopiskelu, työkiireet tai muut menot valtasivat tilaa kalenteristani, luovuin suosiolla pääsykoekirjan lukemisesta. Saattoi kulua useampikin päivä niin, etten lukenut sivuakaan. Toisinaan taas luin päivässä vain hyvin lyhyen ajan, esimerkiksi puoli tuntia, mutta varmistin, että olin tuona aikana todella oppinut tietyn pääsykoekirjan asian hyvin. Palasin myös lukiessa usein taaksepäin kertaamaan jo oppimiani asioita, mikä hidasti lukemista mutta tehosti oppimista. Vaikeimmat ja, myönnettäköön, kiinnostavimmat pääsykoekirjan asiat luin lopuksi vielä kolmannenkin kerran.

 

Erityisen hyödylliseksi valmennuskurssilla koin harjoitustehtävien tekemisen. Pääsykoekirjaa osaa kuka vain tankata, mutta tehtävien tekeminen osoittaa sen, onko lukija todella oppinut artikkeleiden sisältämät asiat. Pääsykokeen tarkistaja ei nimittäin tiedä, kuinka hyvin tiedot ovat hakijan päässä, vaan ainoastaan sen, mitä hän on kirjoittanut paperille. Panostinkin tehtävien tekemiseen sekä oikeaan vastaustekniikkaan paljon, mikä varmasti osaltaan auttoi sisään pääsemistä. Aluksi minusta oli vaikeaa löytää etenkin oikeustapaustehtävistä niiden oleellinen sisältö, mutta monien turhautumisten ja tehtävien läpikäynnin kautta se muuttui vähitellen helpommaksi.

 

Olin siis ehkä hiukan epätyypillinen hakija pyrkiessäni oikikseen. En lukenut pääsykokeeseen tolkuttoman paljon tai uhrannut hakuprosessiin koko kevättä. Tein pääsykokeeseen valmistautumisen ohella muitakin asioita, en missannut yhtiäkään pirskeitä pääsykokeeseen lukemisen vuoksi ja sallin itselleni monia vapaapäiviä lukemisesta. Panostin kuitenkin laatuun määrän sijasta; sen mitä opiskelin, opiskelin kunnolla. Lisäksi sain pidettyä yllä mielenkiinnon pääsykoekirjaa kohtaan välttämällä loputonta pänttäämistä. Minulle sellainen opiskelutyyli sopii, sillä mikäli olisin istunut kaikki päivät kirjastossa vain tankkaamassa pääsykoekirjaa, pääni olisi räjähtänyt alle viikossa. Oikikseen hakevia pelotellaan usein sillä, että lukemiseen on käytettävä vähintään kahdeksan tuntia päivässä, jos haluaa päästä sisälle. Kaikkien kohdalla se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ihmiset ovat erilaisia oppijoita. Uskon, että lukion läpikäynyt tietää jo, millainen opiskelutyyli juuri itselle sopii. Kannattaa olla rehellinen ja läpikäydä pääsykoekirjaa sillä tavoin, miten itse oppii parhaiten. On myös turha verrata omaa opiskeluaan muiden lukutapoihin tai -määriin, sillä samanlainen tyyli ei sovi kaikille.

 

 

Pääsykokeessa minusta tuntui siltä, että kaikki asiat loksahtivat kohdalleen. Osasin vastata kysymyksiin ja soveltaa oikeanlaista vastaustekniikkaa. Kesällä sainkin ilokseni tietää, että pääsin sisään oikeustieteelliseen. Toivottavasti sinä saat tuntea saman onnistumisen tunteen ensi kesänä! Minun opiskelutapani ei tosin välttämättä sovi juuri sinulle, sillä osan oikikseen hakevista on todella luettava päivittäin tuntikausia varmistaakseen sisäänpääsynsä. Joillekin taas sopii samanlainen opiskelurytmi kuin minulle. Yksikään opiskelutapa ei ole toista parempi tai huonompi, kunhan sillä saavuttaa haluamansa tuloksen. Tärkeintä pääsykoekevään aikana on tuntea itsensä ja opiskella itselleen sopivalla tavalla ja tempolla. Siten haluamasi opiskelupaikka odottaa jo nurkan takana.

 

Essi Salmela

Valmennuskurssitiedottaja 2015

Artikla ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti